torstai 3. tammikuuta 2013

BigBang Alive Galaxy Tour 2012 Lontoo -raportti

Tämähän on cosplayblogi, muttaaaah... Minun blogi, minun säännöt, eikö niin? Ensi kerralla keskityn kyllä taas Frostbite-cossien edistymiseen.

14.12.2012 oli varmasti yksi parhaista päivistä tähänastisessa elämässäni, koska olin ystävieni MMW:n ja GFF:n kanssa BigBangin konsertissa Lontoossa. Näimme oikein kunnolla vaivaa sen eteen, että pääsimme sinne, mutta se oli kyllä sen arvoista ja enemmänkin.


Tämä on siis
BigBang Alive Galaxy Tour 2012 Lontoo -raportti
eli miten selvisimme sinne, siellä ja sen jälkeen.

Päätin kirjoittaa tästä jotakin, vaikkei tämä liitykään cosseihin millään tavalla. Kyseessä oli kuitenkin niin suuri ja hieno asia. Tämä on kylläkin aika paljon myöhässä, mutta en yksinkertaisesti ehtinyt kirjoittaa tätä aiemmin. Ja tähän väliin varoitus, että teksti saattaa olla paikoitellen melkoista tajunnanvirtaa, todennäköisesti toistaa itseään silloin tällöin ja mahdollisesti myös eksyy aiheesta useammin kuin kerran.

Kuten monet suuret tarinat, tämäkin alkaa perusristiriidalla nimeltä vanhemmat vs. lapset. Lyhyesti sanottuna, vanhemmat eivät ensiksi ihan ymmärtäneet sitä, kuinka suuri asia tämä on meille.
Onneksi suostuttelu aloitettiin ajoissa. Ja tarkoitan tosiaan sitä, ajoissa. Aloitimme oikeastaan jo silloin, kun julkaistiin ensimmäisiä tietoja siitä, että BigBang pitää maailmankiertueen, joka ulottuu Eurooppaankin. Sitten arvailtiin mahdollisia maita, laskettiin todennäköisyyksiä, odoteltiin virallisia tietoja ja niin edelleen. Yli puolen vuoden odottelun jälkeen julkistettiin se tieto, että Lontoossa.
Seuraavaksi tarvittiin se lupa. Suostuttelu kesti pitkään, ja kun se lopulta onnistui, en varmaan tehnyt juuri muuta kuin hypin ympäri taloa.
Sitten kun liput tulivat myyntiin ja 15. päivän konsertti myytiin loppuun käytännöllisesti katsoen heti emmekä me ehtineet saada lippuja, fiilis tipahti ihan täysin. Ja nousi taas, kun ilmoitettiin, että BigBang esiintyykin Lontoossa kahtena päivänä: ensiksi julkistettuna 15. päivänä sekä myös 14. päivänä. Sitten hankittiin konsertti- ja lentoliput ja varattiin hotellihuone.

Ja nyt massiivinen hyppäys ajassa. Kun hengasimme MMW:n ja rakkaan ystävämme Micchanin yksiössä Tampereella illalla ennen lähtöä, ilmeni yleistä levottomuutta. Se tieto, että me olemme nyt oikeasti lähdössä BigBangin keikalle Lontooseen, upposi oikein kunnolla tajuntaan. Tästä sitten aiheutui unettomuutta ainakin minun kohdallani, mikä ei ollut erityisen terveellistä kun seuraavana aamuna herätys oli klo 4:45. MMW:lta, joka oli meidän virallinen matkanjärjestäjä ja lippuvastaava, tuli kyseltyä useaan otteeseen, että kai ne meidän konserttiliput ovat varmasti mukana.

Puoli kuuden aikoihin aamulla lähdettiin bussilla Helsinki-Vantaan lentokentälle, ja sieltä sitten kohti Kööpenhaminaa, jossa välilasku ja sitten Lontooseen. Tosin Kööpenhaminan kentällä iski pieni paniikki koska passintarkastukseen oli mieletön jono, ja ehdimme jo pelätä, että lento lähtisi ilman meitä. Loppumatka juostiin, ja kaiken lisäksi lento oli hieman myöhässä, joten emme jääneet jumittamaan Kööpenhaminaan.

Maisemia lentokoneesta. Kuvaajana MMW.

Heathrow'n lentokentällä etsimme ensin matkalaukkumme ja sitten ruokakaupan, koska edellinen ateria oli ollut leipää Helsinki-Vantaalla. Ratkaisu: ostimme lisää leipää. Seuraavana vuorossa oli säätöä Lontoon metroverkoston kanssa, joka loppujen lopuksi osoittautui hyvinkin käteväksi matkustustavaksi. (Mieleeni on ikuisesti syöpynyt se kuulutusääni: "This station is Acton Town. This is a Piccadilly Line service to Uxbridge. Please mind the gap between the train and the platform.")
Kun olimme päässeet metrolla Wembley Parkiin asti, aloimme etsiä hotellia. Lopulta löysimme sen muutaman mutkan kautta ja menimme huoneeseemme, vaihdoimme vaatteet ja söimme lentokentältä ostamamme leivät.

Ladies and gentlemen, seuraavaksi Wembley Arenalle. Samalla neuvoimme paria muutakin tyttöä, jotka olivat tulossa konserttiin. Hauskaa sinänsä että olimme opastajina, kun emme itsekään tienneet mistään mitään. Löydettyämme oikean sisäänkäynnin ja jonon ystävällisen järjestyksenvalvojan avulla, odottelimme ovien avautumista.
Sen jälkeen kun pääsimme sisälle asti, jonotimme vähän lisää. Lopulta kuitenkin pääsimme paikoillemme.

Valaistus korostaa mukavasti sitä tosiasiaa, että minulla oli hirveästi univelkaa. Tai siltä se ainakin näyttää. Vieressä MMW, kuvan otti GFF.




Sijaintimme salissa oli positiivinen yllätys. Paikkakartan perusteella olimme jo varautuneet siihen, että olisimme jossain todella kaukana lavasta emmekä ehkä edes näkisi paikoiltamme mitään. Paikat kuitenkin osoittautuivat hyviksi, vaikka ainahan sitä mieluummin olisi ihan lavan lähellä.
Oheinen kuva havainnollistaa sijaintiamme. Tuolta siellä näytti noin 45 minuuttia ennen konsertin alkamista.
Noin 19:35 alkoi tapahtua. Tuo ylemmässä kuvassa näkyvä valkoinen kangas pudotettiin alas ja siellä takana oli - yllätys yllätys - BigBang. Yleisö oli heti todella innoissaan, ja BigBangin esitys oli alusta asti energinen.

Nyt tekstin seassa alkaa olla enemmän kuvia. Kuvaajana kaikissa GFF. Lähes kaikki konserttikuvat ovat konsertin alkupuolelta, sillä sen jälkeen otettiin enemmän videoita, sitten GFF:n kännykästä loppui akku. GFF käytti sen jälkeen minun kännykkääni, mutta kännykkäni kamera protestoi vastaan laittoman paljon.



Ensimmäinen biisi oli Tonight, ja pian sen jälkeen saatiin Fantastic Baby. Taeyang, Daesung ja Seungri opettivat yleisölle Fantastic Baby -tanssia.
En nyt aio luetella tässä mitään kappalelistaa, lähinnä siksi etten muista sitä. Luulen muistavani kaikki kappaleet jotka konsertissa esitettiin, mutta järjestyksestä en muista juuri mitään. (Se ei tuntunut tärkeimmältä asialta muistaa siinä vaiheessa, kun suurimmat idolini ikinä olivat samassa salissa. Etenkin, kun olin jo ajat sitten henkisesti valmistautunut siihen, etten ehkä ikinä näkisi heitä livenä. Mutta kuinkas sitten kävikään. <3)

Screeneillä Taeyang.

Sen sijaan kirjoitan muutamasta parhaiten mieleenjääneestä esityksestä.
Ensiksi Bad Boy. Hieno kappale, ja yleisökin pääsi kivasti mukaan; GD:n sanottua "bad boy" oli yleisön vuoro sanoa "good girl". BigBangin uudemmista biiseistä erityismaininta myös kappaleelle Monster sekä tietysti aina mahtavalle Fantastic Babylle. Etenkin encorena kyseinen kappale/esitys oli täydellinen.
Sitten GD:n ja TOP:n Knock Out. TOP oli ehkä mahtavin ikinä istuessaan "kaiuttimista" rakennetulla valtaistuimella like the king he is. Esityksessä näkyi mielestäni mahtavasti itseluottamus.

 

On pakko mainita myös High High, sillä kyseinen esitys oli upea. Fiilis oli täydellinen, ja yleisö oli mahtavasti mukana kertosäkeessä.
GD:n Crayon oli myös upea. Biisi itsessään on jo niin eeppinen, että sen kuuleminen livenä... Se on Eeppistä. Suurella E-kirjaimella. Why so serious? (<-- On muuten loistava fraasi heittää mihin tahansa väliin keskustelussa, melkein yhtä hyvä kuin "wow, fantastic baby" ja "high high, I'm so high".)

Epätarkka kuva on epätarkka, mutta poset ovat eeppisiä.

Sitten täytyy mainita Seungrin sooloesitys, erityisesti aloituskappale Strong Baby. Yksi upeimmista esityksen aloituksista ikinä. Myös Daesungin soolokappale/esitys Wings oli upea, harmi vain etteivät ne kauniit valkoiset siivet, jotka Daesungilla on ollut monissa konserteissa, kuuluneet tähän esitykseen.
Taeyangin sooloesityksestäkin pari sanaa, sekin oli upea. Wedding Dress on niin kaunis kappale~

Yksi hienoimmista hetkistä oli varmasti se, kun pojat lauloivat Haru Harun, ja lopuksi pyysivät yleisöä laulamaan kertosäkeen. Oli upeaa, kuinka koko sali lauloi yhdessä, VIPit eri puolilta Eurooppaa. <3
Myös Love Song on pakko mainita erikseen. Niin. Kaunista. <3



Sitten muita erityisesti mieleen jääneitä asioita. Ensiksi, ilmeisesti ennen GD:n sooloesitystä ilmeni teknisiä ongelmia (näin kerrottiin netissä myöhemmin), joten Taeyang päätyi viihdyttämään yleisöä siksi aikaa että ongelma saatiin korjattua. Tilanne oli mielenkiintoinen, koska Taeyangin nenästä oli ilmeisesti alkanut vuotaa verta Stupid Liar:n aikana, joten hän esitti väliohjelmaa paperituppo nenässään. (Tilanteessa oli myös tiettyä komiikkaa terveisin Seungri: "I'll be Rihanna for you")
Kappaleiden välissä ja esityksen lopussa olleita puheenvuoroja täytyy myös kehua. Poikien englanti oli pääosin hyvää, ja puheesta sai selvää. Välillä tosin jokin kohta puheesta meni ainakin minulta kokonaan ohi, mutta se ei todellakaan latistanut tunnelmaa tai häirinnyt erityisemmin. Puheenvuorot olivat kokonaisuudessaan hauskoja ja niitä oli mukava kuunnella.
Mieleenjäävää oli myös se, että aina kun TOP teki jotain - lauloi, räppäsi, sanoi jotain, oli aikeissa sanoa jotain etc. - koko sali täyttyi siitä kuuluisasta fanityttöjen kiljunnasta. Ei ainakaan jäänyt epäselväksi, kuka on erityisen suosittu :'D
Yleisön/meidän porukan/minun lisäksi BigBangiakin oli tainnut hiukan jännittää, sillä kyseessä oli poikien ensimmäinen esiintyminen Euroopassa. Ilmeisesti he kuitenkin viihtyivät hyvin, sillä lopuksi yleisö sai suuret kiitokset, asiaankuuluvat "I love you":t ja lupauksen, että BigBang esiintyy Euroopassa vielä joskus uudestaankin.


Vasemmalta oikealle: Seungri, Taeyang, Daesung, TOP, GD.

Kokonaisuutena konsertti oli eeppinen. Valaistus, taustat ja efektit olivat todella upeita. BigBang esiintyi niin suurella innolla ja energisesti, että sitä oli mahtavaa seurata. Yleisökin oli mahtava ja koko ajan fiiliksessä mukana.
Pari sanaa jokaisen BigBangin jäsenen esiintymisestä konsertissa:
G-Dragon. Mahtava lavakarisma ja energia, värikäs esiintyminen. Osaa takuulla nostaa kaikkien fiilikset kattoon.
TOP. Se ääni. Sitä ei ole edes mahdollista kuvailla sanoilla. Saa myös fiilikset korkealle. Ja ne esityksen loppupuolen poronsarvet olivat ihan liian herttaiset~
Taeyang. Loistava tanssija ja esiintyjä, ja se stage presence. Glorious, man. (Suomenkieliset ilmaisut loppuivat --> kieli vaihtui.) Ja vatsalihakset, koska paidaton Taeyang.
Daesung. Todella kaunis ääni, energinen esiintyminen. Hymy. Awwh.
Seungri. Myös upea esiintyminen, itseluottamus on selvästi kohdillaan. Se, jolta irtoaa vitsejä ja muuta hauskaa.


Aikataulu ja konsertin kesto ansaitsevat erityiskiitokset, sillä ensinnäkin konsertti alkoi suurin piirtein ajallaan, korkeintaan 5-10 minuuttia myöhässä. Ei tarvinnut odotella kauemmin kuin oli ilmoitettu, siitä paljon plussaa. Ja vielä enemmän plussaa siitä, että konsertti kesti noin puoli kahdeksasta vähän yli kymmeneen, toisin sanoen noin 2,5 tuntia (mutta aika meni siitä huolimatta liian nopeasti). Ainakin yleisö sai vastinetta rahoilleen. Etenkin meidän porukalle tämä oli tärkeää, sillä kalliiden konserttilippujen lisäksi maksoimme lentolipuista, hotellista, bussi- ja metromatkoista yms. niin paljon, etten ole vieläkään uskaltanut laskea kokonaissummaa.
Hienoa oli myös se, että BigBang lauloi monta kappaletta (mikä liittyy tietysti oleellisesti konsertin kestoon). Minulle ei ainakaan jäänyt sellaista fiilistä, että joku todella oleellinen biisi olisi puuttunut. Enemmän niitä olisi toki saanut olla, mutta ainakin kaikki ne kappaleet, joita erityisesti odotin, olivat mukana. Jotkut eeppiset biisit saatiin jopa kahteen kertaan, ainakin Fantastic Baby ja High High.



Oli myös hienoa, että poikien yhteisten kappaleiden lisäksi jokainen esitti soolokappaleensa/kappaleitaan. Tosin TOP:n tapauksessa tämä tarkoitti hänen ja GD:n yhteisiä biisejä.
Konsertissa hienoa oli myös se, että sen ympärille oli rakennettu tarina ja siirtymät osiosta ja kappaleesta toiseen olivat erittäin sujuvia.
Myös se on pakko mainita, että niistä konserteista joissa minä olen ollut, tässä soitettiin ehdottomasti eniten encoreja. Niitä taisi olla jopa viisi. Encore-kappaleiden aikana yleinen fiilis salissa oli niin korkealla, etten osaa sanoin kuvailla.


The Power Of Disco Dance!! GFF:n suosikkikuva xD Tilannekomiikka on parasta.
 
En tule ehkä ikinä pääsemään yli siitä, kuinka hienoa siellä oli. Ja kuinka me olimme BigBangin kanssa samassa rakennuksessa ja lauloimme yhteen ääneen ja hengitimme samaa ilmaa ja lopetan nyt tähän koska tämä alkaa kuulostaa todella creepyltä.

Konsertin jälkeen kävelimme takaisin hotellille ja kertasimme kaikkea mitä konsertissa oli tapahtunut. Kun GFF:n kännykkä saatiin elvytettyä, katseltiin videoita konsertista. (GFF oli meidän porukan virallinen kuvaaja. Ai että mikäkö minä sitten olin, jos GFF oli kuvaaja ja MMW matkanjärjestäjä? Minä olin matkalaukun kantaja. Ihan oikeasti.) Nukkumaan menimme joskus myöhään, kello oli varmaankin jotain 12 ja 1 välillä Englannin aikaa, joten en edes halunnut laskea montako tuntia olin valvonut niiden 3-4 tunnin yöunien jälkeen. (Vrt. Suomi GMT+2, UK GMT+0) Ohessa hotellitilanne ikkunan kautta kuvattuna. Etualalla MMW, takana minä ja räjähtänyt matkalaukku.
 

Aamulla heräsimme puoliväkisin ja menimme hotelliaamiaiselle syömään leipää (taas?). Sitten ulos hotellista ja pyörimään Lontooseen. Leikimme turisteja oikein kunnolla (seriously, kuka muu kuvaa Waterloon metroaseman kylttiä kuin täydellinen turisti?).

 
Niinpä.

Tuli katsastettua myös London Eye, Big Ben (ei tosin läheltä mutta mitäpäs pienistä, hah hah ovela vitsi) sekä Trafalgar Square. Lopulta sähläsimme vähän lisää metroverkoston kanssa ja sitten Heathrown lentokentälle (syömään leipää) ja sieltä Kööpenhaminan kautta Helsinki-Vantaalle. Helsinki-Vantaalla väsytti ja minä melkein kuolin nälkään. Väsymystila oli sen verran korkea, että kaikki vähän vammasivat ja tuli myös otettua eeppisiä kuvia, joissa meikä näyttää jopa harvinaisen häröltä.
Lopulta menimme bussilla Helsinki-Vantaalta takaisin Tampereelle.

Nyt se ensimmäinen kysymys, jonka äiti kysyi minulta kun tulin takaisin kotiin: "No oliko sen arvoista?"
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että oli. Ensinnäkin, se perimmäinen syy koko matkalle eli BigBangin keikka oli parasta ikinä. Ehdottomasti paras konsertti jossa olen ollut. Lisäksi tuli testattua se, että kyllä me selviämme ulkomaillakin. Maailmaa tuli taas nähtyä hieman enemmän. Ja MMW:n pyynnöstä lisään tähän sen, että pääsin yli inhostani kolmioleipiä kohtaan. (Olit oikeassa MMW, englantilaiset tekevät ne paremmin kuin suomalaiset.)
Joten, vaikka koko matkan hinta olikin kauhistuttava ja välillä kaikki se säätäminen oli turhauttavaa kun asiat eivät sujuneet suunnitelmien mukaan, en olisi missään tapauksessa jättänyt tätä väliin. En myöskään kadu sitä, että konsertin jälkeisenä aamuna ääneni oli käheä ja kädet hieman kramppasivat. Se kaikki oli niin mahtavaa.
Lopputulos: One of the most precious memories ever. BigBang yay!!

Kuvan otti MMW.



^Ehkä eeppisin ja muurein tekstimuuri, jonka minä olen kirjoittanut.
Tiesittekö muuten, että suomen kielessä ei ole tarpeeksi sellaisia sanoja jotka kuvaavat jonkin olevan todella hienoa? Havaitsin sen kun kirjoitin tätä, toistan sanat "upea", "mahtava" jne. varmaankin pari sataa kertaa.

Ja jos joku luki tänne asti koska omaa mielenkiintoa aihetta kohtaan, suosittelen etsimään vaikkapa YouTubesta videoita tästä konsertista (tai oikeastaan mistä tahansa Alive Tourin konsertista). Itse on ainakin tullut fiilisteltyä jo monesti YouTuben fancam-videoilla. Omia videoitamme emme välttämättä julkaise ollenkaan, koska verrattuna useimpiin netistä löytyviin meidän videomme ovat melko vaatimattomia. Monilla oli parempi kamera ja paikka lähempänä lavaa kuin meillä.

Tämä oli nyt tässä, ensi kerralla ollaan taas cosplayn parissa. (:

4 kommenttia:

  1. Tää oli hauskaa luettavaa, vaikken tiedä bändistä oikein mitään. Kaikki toi yleinen matkahäröily vaan kuulosti niin tutulta. xD Metroverkot on ihania, mutta hämmentäviä ja mäki oon aina se tyyppi, joka kantaa laukkuja (ja vie pois hämähäkit ja yrittää näyttää pojalta, joka toivon mukaan häätää pervosetiä pois. xD)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiva kuulla! Itse en ollut ollenkaan varma siitä, kuinka mielenkiintoista tekstiä tämä olisi x'D
      Matkahäröilyä esiintyi välillä ihan liikaakin, etenkin metron kanssa. Siinä vaiheessa alkoi hirvittää kun yhdellä pysäkillä kaksi naista oli tulossa metroon ja ovet sulkeutuivat niin, että toinen jäi asemalle. Ajatukset: "OMG NOOOO meillekin käy varmaan noin O___O"
      Jotenkin siinä vaan kävi niin, että laukunkanto jäi mulle. xD Ja voi ei pervosetiä, törmäsimme kanssa yhteen. Metroruuhkassa.
      Kaikki tällainen häröily on kyllä siitä mukavaa että noille jutuille on hauska nauraa sit myöhemmin xDD

      Poista
  2. VAU!!! Luin just tän jutun ja se vaan herätti niin paljon tunteita, kun on tuo BigBang tullut parin viime vuoden aikana todella tärkeäksi. Omakin unelma olis jokus nähdä BigBang livenä jossain päin maailmaa(vaikka Koreassa, se olisi yks kiva vaihtoehto<3;P), joten oli ihana lukea sinun matkastasi. En varmasti pysty edes kuvittelemaan miten uskomaton tuo kokemus on ollut, että kiitos kun olet sen tänne kirjoittanut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yay, suomalaisista BigBangin faneista on aina mukava kuulla!
      Kiva, että teksti on ollut mukavaa luettavaa (: Konsertti oli tosiaan upea, toivottavasti sinäkin pääset joskus BigBangin keikalle!
      Korea olisi tosiaan vaihtoehdoista parhain! xDD

      Poista