maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kevät etenee, minä en

Kevät on jo pitkällä.
--> Kohta on Desucon.
--> Miksei minulla ole mitään tehtynä?

Ylioppilaskirjoitusten loputtua kuvittelin aktiivistuvani cossirintamalla kuin taikaiskusta, mutta koska jaksamistasoni näytti puhdasta nollaa en sitten olekaan oikein saanut edes blogia päivitettyä. Ja mikä pahinta, nollataso ei ole liittynyt pelkästään cossien tekemiseen vaan myös kaikkeen muuhun. Tulen loistamaan pääsykokeissa.
Mutta nyt minä teen edes jotakin, nimittäin kerron tulevan kesän cossisuunnitelmista. Olen pohtinut kesän cosseja aika lailla, ja tällä hetkellä suunnitelma on melkoisen erilainen kuin joskus vuoden alussa kun kertoilin näistä ensimmäisen kerran. Näistä uusista suunnitelmista kirjoittamistakin olen viivyttänyt vaikka kuinka kauan, kun syystä tai toisesta niiden valmistuminen on ollut epävarmaa. Eikä se ole ollut ihan turhaa, koska sillä hetkellä kun luulin että suunnitelmani pitäisivät varmasti...

... kävin vilkaisemassa peruukkia, jonka aioin tilata pääasialliseen projektiini Desuun...



Väliaikaisesti loppu.
Mitäääh.
Ja tottakai peruukkia saadaan lisää vasta toukokuun lopulla, ja postitusaika on 2-6 viikkoa.
Nyt meni suunnitelmat uusiksi, koska minä haluan juuri sen peruukin! Toisaalta kyseinen cossi olisi mahdollisesti viivästynyt muutenkin, koska sopivaa tekonahkaa ei ole löytynyt mistään.

Siksi nyt tehdään tyylikäs paikkojen vaihto: Desulauantaille suunniteltu cossi vaihtaa paikkaa Animeconiin, ja Animeconin cossi ottaa Desupaikan. Näin lyhyesti ja selkeästi ilmaistuna.

Siksi tämänhetkinen suunnitelmani näyttää tältä:


Perjantai
 
 
Before Crisis - Final Fantasy VII -
Nunchaku
 

Suunnittelin tätä Tampere Kupliiseen, koska tarvitsin jonkun yksinkertaisen cossin, mutta lopulta en kuitenkaan kyseiseen tapahtumaan päässyt, koska satuin saamaan töitä samaksi viikonlopuksi. [Huikaisevan pitkä lause, toim. huom.] Sen verran paljon kuitenkin innostuin tästä cossista, että teen sen sitten Desuconiin perjantaille, ja vähän niinkuin "varacossiksi." Tämänvuotisen Frostin jälkeen opin, että varacossi on hyvä olla mukana, vaikkei sitä välttämättä suunnittelisi käyttävänsäkään. On erittäin valaiseva kokemus pilata ainoa mukana oleva cossi ensimmäisenä conipäivänä.
Kokoan tämän omasta vaatekaapista/äidin vaatekaapista/veljen vaatekaapista kerätyistä vaatekappaleista, koska en aio aiheuttaa itselleni ylimääräistä kiirettä ja stressiä siksi, että tekisin tämän itse. Ainoa asia, mikä pitää erikseen tehdä, onkin sitten proppi. Jos oikein ahkeraksi heittäydyn, niin ompelen väliaikaisesti vetoketjun takkiin. Jos vetoketju ei asetu nätisti, olen sitten vetoketjuton.
Ai miksi juuri Nunchaku? Koska design on ihana. Ja onhan hahmo hirveän symppis.
Mitäpäs sitten vielä. Tämä on melko varmasti valmis Desuun mennessä ilmeisistä syistä. Jos ei ole, potkin itseäni päähän.
 
 
 
Lauantai
 
 
Final Fantasy VI / Dissidia
Terra Branford
 
 

Hän, jonka piti olla Animeconin cossini.
Olen epätoivoisesti addiktoitunut Dissidia 012:iin. Ja ihastunut Terran asuun.
Hahmona en aluksi juurikaan pitänyt Terrasta. Tykästyn yleensä vahvoihin hahmoihin, ja aluksi Terra melkeinpä ärsytti kaikessa pelossaan ja epävarmuudessaan. Ja sitten tuli se valaistuminen: hei, Terrahan on oikeasti vahva, kunhan vain oppii luottamaan itseensä. Nyt pidän hänestä jo paljon. Ja myös tuosta asusta. Niin kaunis~ Yksityiskohtia ja maalausurakkaa on riittämiin ja enemmänkin, ja pääsen harrastamaan liukuvärjäystäkin - ja vieläpä kahdella värillä.
Tunnustan tässä vaiheessa, että Final Fantasy VI on minulle kohtalaisen tuntematon kun en ole sitä koskaan päässyt pelaamaan. Hahmo onkin minulle tuttu lähinnä Dissidiasta ja siitä vähästä mitä VI:sta tiedän. Mutta en anna sen olla esteenä, olivat muut mitä mieltä tahansa.
Olen hankkinut jo suurimman osan kankaista ja muista osista tähän asuun, mutta muun muassa peruukki ja kengät puuttuvat vielä. Tämä projekti tulee sen verran kalliiksi, että elän ensi syksyn nuudeleilla...
 
Kerrottakoon sekin, että olen myös kypsytellyt mielessäni niinkin hurjaa ajatusta, että mikäli Terran asu onnistuu hyvin, uskaltautuisin sillä ehkä jopa kisaamaan. Se on kylläkin vielä todella suuri ehkä, koska en ole koskaan aiemmin kisannut ja jännitän ison yleisön eteen lavalle menemistä. Toisaalta taas kisaaminen on kiehtonut jo jonkin aikaa, ja tämä olisi sellainen puku, jota ehkä haluaisin esitelläkin. Hankalaa. Kisaaminen tosin onnistuisi aikaisintaan Animeconissa, koska Eurocosplay-karsinta on ehdoton ei. Esityskilpailuun osallistuminen yksin ei myöskään houkuttele, koska yksin esiintyminen on minun hermoilleni hiukan liikaa. Etenkin kun olen todella huono keksimään mitään actionia yksilöesityksiin.


Sunnuntai
 
 
En todennäköisesti ehdi tehdä sunnuntaille mitään uutta cossia. Todennäköisesti Nunchaku tai Terra ottaa tämän paikan, tai sitten otan jonkun vanhoista asuista mukaan.


Mutta tässä kaikki tältä erää, ensi postauksessa seurataan toivottavasti Terran edistymistä.


2 kommenttia:

  1. Ai sinäki olet tulossa Desuconiin ja Animeconiin, yee!

    Lykkyä tykö cossien kans, kyllä sä kerkeet ja osaat nuo tehdä! Ah, ja voisitko kenties sitten sun liukuväri kokeiluista kirjoittaa blogissa? Itseäni ainaki kiinostaisi koska kyseistä tekniikkaa tarvis muutamaan future cosplayhin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, suunnitelmissa on ainakin. Toivottavasti nähdään siellä!

      Kiitos, kovasti ainakin yritän ehtiä! Terraan on vain niin monta osaa tehtävänä, että toivottavasti muistan kaikki xD
      Joo voin kirjoittaa liukuvärjäyksestä, ja koitan muistaa myös ottaa kuvia!

      Poista