tiistai 26. elokuuta 2014

Photoshoot - Steampunk Wonderland

Moimoi!
Tuossa noin kuukausi sitten minä, Seven ja Chooichi kokoonnuimme muutamaksi päiväksi MMW:lle kuvaamaan cosseja.
Saimme kivoja ryhmäkuvia itse suunnitelluista Steampunk Wonderland -asuista, minkä lisäksi omista asuista kameran eteen pääsi Bad End Night -Gumi. Myöhemmin laitoin MMW:n kuvaamaan vielä Samaeliakin, joten luvassa on siis kolme photoshoot-postausta ja ehkä joku pieni extra sitten loppuun.

Ensimmäisenä luvassa Wonderland-ryhmä. Lavastimme kivan teepöydän ja heittelimme avaimia ja hammasrattaita ympäriinsä. Steampunk-henkeen olisi ehkä sopinut paremmin vähän "teollisempi" ympäristö, mutta niillä mentiin mitä oli.

Alice - MMW
White Rabbit - minä
Cheshire Cat - Chooichi
Mad Hatter - Seven
Kuvaajana anonyymi ystävä
Kuvattu 23.7.2014



Teenkaato kiinnostaa kaikkia mahdottomasti.

Yksi suosikeistani, katsojan kutsuminen teelle toimii mielestäni tässä tosi hyvin.

Samaa sarjaa edellisen kanssa.




Jänis olisi vain halunnut vähän sokeria. Vähän aikaa mietin että laitanko tämän tähän vai extroihin, mutta menköön tässä kun oli ihan posetustilanne,


Kaikki tykkää Alicesta, jee




Pakollinen kellon turmelu. Oli hauskaa päästä kunnolla vääntelemään hienoja ilmeitä :'D Näitä kuvia oli vain niin monta, että parasta oli hankala valita.


Jostakin syystä pidän tästä kovasti. Ehkä tunnelma on juuri oikea?

Kello on viisi, teeaika on ohi (ja meillä on kiire)

Sokeri! Jälleen näitä onko-tämä-extra-vai-ei, mutta menköön tämäkin tässä. On edes jokin toiminnallisempi kuva.

Sitten vielä! Selasin Cosvision-kuvia läpi ja bongasin tämän eräästä kuvasta. Muuten ko. kuva oli derppimateriaalia, mutta tykkäsin omasta posestani joten rajasin sen erilleen. Onneksi kuva oli todella tarkka eikä tästä rajatusta tullut mitään epätarkkaa suttua. Kuningaskolmoset, vau.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti