Näytetään tekstit, joissa on tunniste con-raportti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste con-raportti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. syyskuuta 2015

"My lord is very kind, and a great fool" - Animecon 2015

Mitäs tässä.

Animeconista kirjoittelu on venynyt ja venynyt. Koko tapahtumasta ei taida olla mitään sanottavaa? Kuviakaan ei juuri otettu, kun cossit tuli kuvattua jo Archipelaconissa. Tässä kuitenkin ihan vähän Animecon-kuulumisia.

Teimme hiukan kustannuslaskelmia MinMinWitchin kanssa ja päädyimme lähtemään Kuopioon omalla autolla. Tai no, minun isän autolla, mutta kuitenkin. Matka sujui tosi mukavasti kuunnellessa MMW:n levykokoelmaa ja ihmetellessä Laukaan vaakunaa (oltiin ihan varmoja että se on punajuuri, eipä ollut). Kuopion päässä majoituskoulu löytyi helposti, ja löydettiin autolle parkkipaikkakin.

MMW otti nättejä kuvia matkalta, ja muutenkin jälleen kaikki kunnia postauksen kuvista hänen suuntaansa.

Lauantaina meillä oli Archipelaconista tuttu aikaparadoksi-GoT-ryhmä, eli minulla Dany, Sevenillä Sansa ja Chooichilla Margaery. Nähtiin tuttuja ja juteltiin muiden GoT-cossaajien kanssa. Oltiin yhdessä länsimaista syöpää. Kävimme myös MMW:n kanssa yhdellä luennolla, jonka nimeä en muista, mutta joka käsitteli elämää animehahmona. Ihan hassuja videoita, muuten aika mitäänsanomatonta settiä.

Kuvia ei juuri tullut otettua. Saimme tasan yhden asiallisen kuvan.


Muutoin shootti näytti tältä.


Tai tältä.


Tai tältä, pointti taisi tulla selväksi.



Sunnuntaina meidän oli tarkoitus MMW:n kanssa käyttää RWBY-cossejamme, mutta MMW oli perjantaina noin 10km päässä Kuopiosta huomannut, että Weissin kengät jäivät kyydistä. Pallottelin siinä sitten että jaksanko laittaa cossia, ja päädyin lopulta menemään ihan siviileissä. Kävimme Sevenin kanssa karaokessa kuten coniperinteisiimme kuuluu. Kävimme myös katsomassa AMV-kisan sekä sunnuntain cossikisat.

Eipä tässä kai sen kummempia. Ihan kiva con, kivoja ihmisiä, kivat viikset.



Tracon-kuulumisia luvassa pian! Ainakin toivottavasti.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Archipelacon ja kaiken eeppisyys

Note: I usually write my blog posts entirely in Finnish, but since English was the main language of the event I'll include a short summary in English at the end of the report. Who knows, maybe there are one or two non-Finns out there who are interested in my ramblings.

Tekstiä ja kuvia 25.-28.6.2015 Maarianhaminassa järjestetystä Archipelaconista!

Archipelacon-matka alkoi minun osaltani keskiviikkoiltana, kun ajelin bussilla opiskelijakämpälleni Turkuun. Myöhemmin illalla kävin noutamassa Sevenin ja Chooichin juna-asemalta. Totuttuun tapaan loppuilta meni cossinteossa. Kiinnitin Yangin takin hihoihin napit ja Danyn paitaan metallikoristeet, ja suttasin maalien kanssa Danyn vaatteita hiukan autenttisemman näköisiksi. Yhden aikaan viimeinen majoitettavani Joni saapui paikalle, ja jonkin aikaa lagattuamme menimme nukkumaan. Ehdimme nukkua ehkä kolme tai neljä tuntia, ennen kuin piti nousta ja sompailla paikallisbusseilla satamaan Siljan terminaaliin. Terminaalissa syötiin banaaneja ja löydettiin MMW. Sieltä laivaan ja kurssi Ahvenanmaalle.

Heihei Turku


Meillä oli matkan ajan hytti käytössä, ja päädyimme paikkaamaan edellisyön univajetta. Laivamatka sujui mukavasti ja Maarianhaminaan päästyämme hotellikin löytyi helposti. Kerrankin investoimme majoitukseen enemmän kuin lattiapaikkojen verran, ja se kyllä kannatti. Tämä kuitenkin oli vähän pidempi reissu kuin yleensä.
Lähdimme tapahtumapaikalle hyvissä ajoin ennen avajaisia, että ehdimme varmasti saada lippumme ilman kiirettä. Lippuina toimivat badget, mikä oli cosseja ajatellen hirveän kätevää. Ei tarvinnut huolehtia rannekkeista, kun kuvattiin. Tunsin oloni vähintäänkin VIP-henkilöksi badgen kanssa, haha.

Avajaiset olivat nopeasti ohi, mutta kaikki oleellinen tuli sanottua ja kunniavieraat esiteltyä. Kaikki ovat varmaankin lukeneet kunniavieraslistan moneen kertaan monelta eri sivulta, mutta kerrataanpa kuitenkin: George R.R. Martin, Parris McBride, Johanna Sinisalo, Karin Tidbeck ja Gary K. Wolfe.



Ensimmäinen varsinainen ohjelma, johon menimme, oli Nordic Weird Interview with Johanna Sinisalo and Karin Tidbeck. Tidbeckin kirjoja en ole ainakaan muistaakseni koskaan lukenut, mutta Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi on lukioajoilta tuttu. Olen kirjoittanut siitä tabuja käsittelevän esseenkin.
Paneeli oli hurjan mielenkiintoinen ja myös hauska. Pitäisi varmaan lukea enemmänkin näiden kahden kirjoja.

Illemmalla kävimme vielä scifikonsertissa, jossa esiintyivät Quinsonitus ja Saana Iljin. Konsertin nimi Deep Space Overture soitti välittömästi kelloja jossain takaraivossani. Jos en ihan väärin muista, niin tämä konsertti on ehkä esitetty aiemmin Turussa? Minun piti mennä paikalle, mutta sitten en päässytkään. Mikäli kyseessä tosiaan oli sama setti, niin ajatella mitä tuli missattua silloin. Konsertti oli suorastaan eeppinen, viihdyin loistavasti. Gremlins-biisi jäi soimaan päähän loppuillaksi.

Loppuilta hotellilla meni cossien viimeistelyssä. Lyhensin MMW:lle Weissin ponnarin, sudin vielä vähän maalia Danyn vaatteisiin ja viimeistelin peruukin. Peruukki oli lainassa Sevenilta, joka oli tehnyt siihen nätit laineet. Itse tein lettikampauksen. Koska kyseessä oli täysin tavallinen peruukki, lyhyemmät otsahiukset ja kaikki, letit eivät heti asettuneet nätisti ja pelkäsin että verkko ja omat hiukset näkyvät. En myöskään ole mikään etevä kampaaja, enkä ainakaan yhdeltä yöllä. Olin vähän epäileväinen kampauksen suhteen, mutta sain todeta lauantaina peruukin olevan ihan kelvollinen.


Ennen sitä kuitenkin perjantai. Laitoimme MMW:n kanssa RWBY-cossimme päälle. Mielestäni Yangin asusta tuli kokonaisuutena ihan hyvä, varsinkin kiireaikataululla tehdyksi. Kaulus nyt vieläkin häiritsee kun se on tuommoinen ruma, mutta muuten.

Kävimme heti aamusta Fictional Languages in Fantasy -paneelissa, joka tosin meni minulta osittain ohi väsylagauksen vuoksi. Asia oli kyllä ihan kiinnostavaa, mutta takana olivat totuttua lyhyemmät yöunet.



Luennon jälkeen kävimme valokuvaamassa tapahtumapaikan ympäristössä, laitoin parhaita otoksia tekstin sekaan. Kaikki on kuvannut MMW, ellei toisin mainita.

Ohjelmapuolelta seuraavana oli Life in Fandom, jossa kunniavieraat Martin, McBride ja Wolfe kertoivat ohjelman nimen mukaisesti elämästään fandomissa. Paneeli oli todella hyvä, enkä ehkä kestä kun kaikki panelistit olivat niin mahtavia.



Tunnin päästä edellisestä palasimme auditorioon kuuntelemaan paneelia Translating A Song of Ice and Fire, jossa kirjasarjan suomalainen ja espanjalainen kääntäjä kertoivat käännöstyöstään ja sen haasteista. Jälleen aivan loistava paneeli ja niin hienoja ihmisiä.

Jäimme auditorioon kuuntelemaan seuraavaa ohjelmaa, jossa Martin luki Ser Barristanin luvun uusimmasta kirjasta. Siitä jäljelle jäänyt ohjelma-aika käytettiin yleisökysymyksiin. Mielessä kävi kysyä itsekin, mutta jätin kysymyksen hautumaan seuraavan päivän varsinaista Q&A:ta varten. Se oli ehkä virhe.



Pariin tuntiin ei ollut meitä kiinnostavaa ohjelmaa, joten kävimme hotellilla vaihtamassa cossit tavallisiin vaatteisiin ja palasimme Alandicalle Zombies, Necrophiles and Spiraling Penises -luentoa varten. Luento oli kuitenkin todella suosittu, emmekä mahtuneet enää saliin. Taisimme käyttää vapaa-ajan korttipeleihin tai mahjongiin, kuten melkein kaikki muutkin vapaa-ajat koko tapahtumassa.

Mukana MMW Weissina, kuvannut Chooichi.

Illan viimeisenä ohjelmana oli Game of Thrones Burlesque. En ollut ikinä aiemmin käynyt burleskissa, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Show alkoi ihan hyvin, ja välissä oli pari hienosti toteutettua kohtaa, mutta osittain esitys oli hyvin sekava. Etenkin loppua kohden en pysynyt koko hommassa mukana enää ollenkaan.

Varsinaisen ohjelman päätyttyä kävimme vilkaisemassa millainen meno pool partyssa oli. Kerrankin käytiin iltabileissä, vaikka ei kauaa viivyttykään. Tequila ei ollut ihan niin pahaa kuin muistin.

Lauantaina menimme vasta yhdentoista aikoihin tapahtumapaikalle odottelemaan kahdeltatoista alkavaa Martinin signeeraustilaisuutta. Jonoa oli ehtinyt muodostua jo silloin, joten menimme seisomaan jonon jatkoksi. Loppujen lopuksi jonon pää meni kai jossain koko rakennuksen ulkopuolella.
Siinä jonottaessamme joku STT:n kuvaaja tuli kysymään, voiko hän ottaa kuvat minusta ja Sevenista kun saamme signeeraukset. Annoimme luvan ja kuvaaja lupasi lähettää kuvat meille tapahtuman jälkeen. Tapani mukaan näytän kuvassa melkoisen törkeältä, mutta onhan tämä silti ihan hieno.

Kuvaajana STT:n kuvaaja, jonka nimestä en tiedä mitään.

En ole koskaan aikaisemmin ollut tilanteessa, jossa hahmon luoja näkee cossini, joten tilanne oli aika jännittävä. Etenkin, kun asun tein kiireessä ja tiesin tarkkaan, mitkä kohdat olisi pitänyt tehdä paremmin. Martin tunnisti heti cossini ja kysyi missä lohikäärmeeni ovat. Vastasin siihen jotain mikä ensimmäisenä tuli mieleen, taisin sanoa että ne ovat ulkona odottamassa. Kun sain kirjani signeerattuna takaisin Martin vielä sanoi minun näyttävän hyvältä. Olkoonkin vaikka kaikille cossaajille annettu yleiskehu, mutta se lämmitti mieltä suunnattomasti.

Signeerauksen jälkeen löysimme Ri-kunin ja jäimme juttelemaan. Otimme myös yhteiskuvan paikalla olleen Aryan kanssa. Hänellä oli hieno lohikäärmeenmuna, jonka kanssa pääsin poseeraamaan.



Kävimme tässä välissä valokuvaamassa läheisessä puistossa, perusporukan lisäksi mukana oli Ri-kun. Vaikka emme liikkuneet Maarianhaminassa kuin suht pienellä alueella, kuvauspaikkoja olisi löytynyt vaikka kuinka. Kuinka monta kaunista paikkaa yhdessä kaupungissa oikein voi olla, oikeasti.







Seuraavassa ohjelmassa kävimme vasta illemmalla. Auditoriossa näytettiin Game of Thronesin 4. kauden toinen jakso, minkä jälkeen Martin kertoi työstään tv-sarjan parissa ja yleisö sai jälleen kysyä kysymyksiä. Tällä kertaa päätin että haluan kysyä kysymykseni liittyen hahmojen, paikkojen yms. nimiin, mutta mikrofonien kantajat eivät huomanneet meitä vaikka Seven ja MMW välillä viittoivat minun lisäkseni. Kerran vaikutti siltä että Martin huomasi meidät, mutta mikki vietiin silti toisaalle. Eipä siinä, muillakin oli hyviä kysymyksiä joihin saatiin hyviä vastauksia.

Seven Sansana ja Chooichi Margaeryna.

Päivän viimeinen ohjelma oli Masquerade, eli cosplay-näytös, johon päädyimme osallistumaan ihan lavan puolella. Aiemmin päivällä olimme miettineet, että löytyyköhän siihen tarpeeksi osallistujia, sillä cossaajia oli paikalla melko vähän. Kun sitten satuimme juttelemaan erään Lady Loki -cossaajan kanssa, hän kertoi osallistuvansa näytökseen ja rohkaisi meitäkin osallistumaan. Siitä sitten päädyimme ilmoittautumaan. Minä, Seven ja Chooichi osallistuimme ryhmänä, kun kerran kaikki cossasimme Game of Thronesista. Kisaan olisi voinut valmistella esityksen, mutta kun tällä lailla ex tempore osallistuttiin niin päätimme käydä vain poseeraamassa. Tämäkin oli aika jännä juttu minulle, kun en ole koskaan aiemmin käynyt lavalla missään conissa. Onneksi tämä oli aika matalan kynnyksen juttu, ei ollut minkäänlaista ennakkotuomarointia tai mitään, ainoastaan pikainen lavalla käynti.



Ennen näytöstä juttelimme muiden osallistujien kanssa, mikä oli ihan hurjan kivaa. Kaikki olivat todella mukavia. Samalla huomasi, kuinka erilainen cosplaykulttuuri on heti manner-Suomen ulkopuolella, sillä muutama tyyppi yllättyi kun mainitsimme tekevämme puvut itse.

Näytöksessä oli mukana parikymmentä osallistujaa, ja varmaankin kaikki olivat ilmoittautuneet mukaan hetken mielijohteesta kuten mekin. Tai ainakaan kellään ei ollut muutamaa repliikkiä kummempaa esitystä. En jännittänyt omaa vuoroa yhtään niin paljon kuin luulin, ja ihan hyvin se taisi mennä. Lopuksi kävimme kaikki lavalla ryhmäkuvassa. Kun olimme poistumassa, viereeni ilmestyi osallistuja jolla oli pieni lohikäärmekäsinukke. Pitihän sitä vähän jäädä silittämään siihen lavan reunalle.

Osallistujien ryhmäkuva, kuvaaja Henry Söderlund.


Kun yleisö oli poistunut, otimme kaikkien GoT-cossaajien kanssa yhteiskuvan lavalla. Jäimme myös joksikin aikaa juttelemaan aulaan muutamien cossaajien kanssa ja taisimme päätyä kuvattaviksi johonkin ahvenanmaalaiseen lehteen.



Näytöksen jälkeen lähdimme hotellille ja vaihdoimme vaatteet. Kävimme taas pyörähtämässä iltabileissä, ja tällä kertaa viivyimme hiukan pidempään. Väsymys tosin painoi aika raskaasti ja lähinnä torkuin MMW:n kanssa sohvalla. Lisäksi baarimikko teki minulle väärän drinkin, ja haluamani drinkin sijaan sain jotain hyvin viinaista, josta en kehdannut enää tiskiltä lähdettyäni valittaa.

Sunnuntaina nukuttiin taas hiukan pidempään. Emme laittaneet cosseja päälle, joten aikaa piti varata vain pakkaamiseen ja aamupalaan.

Asialliset kuvat loppuvat kesken, joten bonuskuvia olkaa hyvät.

Suuntasimme jälleen auditorioon, tällä kertaa ohjelmaan World of Ice and Fire Discussion, jossa kirjan tekijät Martin, Elio M. Garcia ja Linda Antonsson kertoivat kirjan kokoamisesta. Mielenkiintoinen ohjelma jälleen.

Myöhemmin iltapäivällä kävimme MMW:n kanssa Star Trek: Future Imperfect -luennolla, jossa tutkittiin LGBT-teemojen käsittelyä viidessä Star Trek -sarjassa. Niin paljon kuin Star Trekista pidänkin, tässä suhteessa sarja on kyllä jäljessä.

Hih

Ennen päättäjäisiä kävimme vielä Revenge of the Daughter of the Bimbo Panel -ohjelmassa. Traumatisoiduin iäksi Spider-Manista ja Ducktalesista, mutta ihan hauskaa oli.

Päättäjäisissä kiiteltiin järjestäjät ja kunniavieraat, ja palkittiin cosplay-näytöksen voittajat: Lady Loki, Miss Darth Maul sekä Ri-kunin Bilbo Baggins. Paljon onnea voittajille!

Loppuillaksi menimme pelaamaan korttia, Skip-boa sekä Love Letterin Hobittiversiota hotellin baariin. Vähän väsyhäröilyksi meni. Smögöjä riitti kaikille.



Joskus myöhään lähdimme satamaan, ja laivaan päästyämme teimme pikaisen turistikierroksen ja menimme sitten nukkumaan. Aamulla matka jatkui Helsingin satamasta rautatieasemalle, sieltä Tampereelle ja Tampereelta jälleen junalla kotia kohti.



Archipelacon oli kyllä aivan mahtava kokemus. Maarianhamina on todella hieno paikka, tapahtuma oli ainakin minun nähdäkseni hyvin järjestetty, tilat sopivat tapahtumalle hienosti, ja ohjelmatarjonta oli todella hyvä. Ohjelmallisesti Archipelacon on varmasti paras con, jossa olen ollut. Kiinnostavia aiheita ja ohjelmanpitäjiä oli paljon, monet ohjelmat olivat paneelimuotoisia (mistä henkilökohtaisesti pidän) ja kunniavieraat olivat osallisina moneen ohjelmaan. Muutenkin kunniavieraat näkyivät paljon conkuvassa, sekä tapahtumapaikalla että iltabileissä.
Ne ihmiset, joiden kanssa tuli juteltua tapahtuman aikana olivat kaikki todella mukavia, harmi ettei useammalta tullut kerättyä mitään yhteystietoja.
Archipelacon oli aika selkeästi hieman vanhemman väen tapahtuma kuin muut conit, joissa on tullut käytyä. Ehkä siitäkin johtuen cossaajia oli todella vähän. Torstaina yksi tai kaksi, perjantaina me ja ihan pari muuta, lauantaina vähän enemmän (ehkä kolmisenkymmentä?) ja sunnuntaina muutamia. Olin vähän jännittänyt, että kuinka monta Danya conipaikalta löytyy, mutta yllättäen meitä oli vain kaksi. Paljon vähemmän kuin keskiverto animetapahtumassa, mikä on minusta aika hassu juttu.
Ainoa negatiivinen asia mikä reissusta jäi mukaan on tämä nuha, mistä en ole vieläkään päässyt eroon.
Jep. Todella onnistunut reissu ja hieno tapahtuma, menisin uudestaankin.



A short summary in English:

It's been a while since I returned home from Archipelacon, and what a fantastic convention it was. Everything seemed very well organized, there was a whole lot of interesting programme and the guests of honour were all amazing.
On Thursday me and my company (MMW, Seven, Chooichi and Joni) took a ship to Mariehamn, checked in to our hotel and went to see the opening ceremony, a panel and the concert.
The next morning we put on our cosplay costumes and headed for the convention site. I was cosplaying as Yang Xiao Long from Rooster Teeth's animated series called RWBY. We went to see a bunch of panels and lectures and in the meantime we played card games and mahjong, and took photos of our cosplays. Some of my photos can be seen scattered around that huge wall of Finnish text up there.
On saturday I cosplayed as Daenerys Targaryen from Game of Thrones. It was very exciting to receive George R.R. Martin's signature on my copy of A Game of Thrones while dressed up as a character he created. We also went to the GoT episode viewing and took part in the masquerade. I went on stage with my friends Seven and Chooichi, who were cosplaying as Sansa Stark and Margaery Tyrell. Being on stage wearing a cosplay costume was a new experience for me. However, it was really fun and all the other participants were awesome. I had such a good time chatting with them.
On Sunday we didn't bother with any cosplays since we wouldn't have our comfortable hotel room to change clothes in after the convention ended. We went to see a panel and two lectures and the closing ceremony. Around midnight we departed towards Helsinki.
All in all, I really liked being at Archipelacon and meeting new people. It certainly is one of the best conventions I have ever visited.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Koulupoikakloonit Frostbitessa

Vähän aikaa mietin että kehtaanko lähettää tätä enää ollenkaan, mutta menköön kun kerran valmiina odotteli julkaisua. Aina tässä käy niin et kirjoitan raportin valmiiksi, totean et kirjoitinpa tyhmiä juttuja ja jätän julkaisematta. Sitten unohdan ja olen taas tähtitieteellisesti myöhässä, ja julkaisen saman tekstin jonka aiemmin tuomitsin kelvottomaksi. Koskaan en silti mitään opi.

Mutta Frostbite!
Kävi niin hassusti ettei minulla ole koko conista yhtäkään kuvaa. Ei omasta asusta, ei kenenkään muun asusta eikä myöskään conista yleensä. Koittakaa kestää tekstiseinää.

Ensin vähän cossista, koska en ehtinyt kirjoittaa siitä halaistua sanaa ennen conia. Yukiconin sunnuntaina siis juttelimme Sevenin kanssa siitä, miten meillä kummallakaan ei ollut mitään cossisuunnitelmia Frostiin. Jostain sitten tuli idea, että tehdään Code Geassista Lelouchin ja Suzakun koulupuvut. Aiomme muutenkin cossata tätä kaksikkoa joskus tulevaisuudessa, joten tämä oli vähän niinkuin varaslähtö. Sitä paitsi CG on hyvin mahdollisesti suosikkianimeni ikinä, joten miksipä ei.
Ongelmaksi muodostui se, että vajaan kuudensadan kilometrin välimatkalla on hankala tehdä täysin samanlaisia cosseja. Onneksi on puhelimet ja facebook.
Tämän näköinen poika.

Kankaiden ja nauhojen kanssa piti tyytyä Eurokankaaseen, että saimme molemmat hankittua samat materiaalit. Draamailimme näiden kanssa juurikin niin kauan että itse ompeluaikaa jäi viikko (eli oikeasti neljä päivää). Voi tuskaa, kun opiskeluhommiakin piti tehdä. En tuolla viikolla juuri syönyt tai nukkunut, mutta sainpa sekä cossin että koulutyöt tehtyä. Torstaina ennen conia juoksin ympäri Turkua etsimässä meille vyöt ja napit takkeihin.
Täytyy myöntää, etten ikinä ole kaavoittanut mitään ihan niin vapaalla kädellä kuin tämän takin, mutta ihme kyllä tekele näytti erehdyttävästi takilta ja jopa istui päälle nätisti. En ymmärrä.
Peruukki puolestaan oli varsinainen murheen aihe. Se kiilsi älyttömästi ja siinä oli eräs hyvin itsepintainen töyhtö. Kuuman veden, hiuslakan, talkin ja epätoivoisten suoristusrautakokeilujen jälkeenkin peruukki kiilsi ja töyhtöili kuin mikäkin kapinateini, mikä toisaalta sopi kuvioon niin hyvin että melkein teki mieli antaa olla. Loppujen lopuksi kiilto väheni jonkin verran ja töyhtö pysyi conissa siististi pinnin ja hiuslakan avulla, joten Aisu 1, peruukki 0.

Sitten siihen varsinaiseen con-raporttiin. Perjantaina hyppäsin luentojen jälkeen bussiin ja olin Lahdessa puoli kuuden aikoihin. Matkalla conipaikalle sekä rannekejonossa tuli juteltua muutamien hienojen ihmisten kanssa, mikä oli suorastaan saavutus kun ottaa huomioon miten ujo olen perusluonteeltani. Kävin kuuntelemassa Cosplayn markkinointiteoria -luennon sekä Metal Gear ja Hideo Kojiman maailma -luennon, ja viihdyin molemmissa mainiosti.
Luentojen jälkeen suuntasin majoitukseen, hengasin loppuillan majoitusvastaanotossa Sevenin kanssa ja teeskentelin kuuluvani kalustoon. Sitten jotenkin vahingossa hengasin siellä Sevenin työvuoron loppuun eli kolmeen asti. Hups?

Aamulla väsytti yllättävän vähän. Olen kai tottunut siihen että vaikka kuinka yrittäisin, nukun conimajoituksissa aina ensimmäisen yön huonosti. Odottelin Sevenin heräämistä ja söin viinirypäleitä aulassa, ja samalla päädyin taas keskustelemaan parin tyypin kanssa.

Emme pitäneet kiirettä conipaikalle lähtemisen kanssa, vaan laitoimme cossit rauhassa päälle viimeisten(?) joukossa pukuhuoneessa. Tunaroin ja sotkin housuilleni meikkivoidetta, jonka sain melkein siivottua pois. Frosticossini ovat varmaan kirottuja terveisin Gumin pitsaepisodi.

Tällä kertaa conissa oli paljonkin kiinnostavaa ohjelmaa. Halutessani olisin voinut juosta luennoilla melkein koko lauantain, mutta kaikkiin kiinnostaviin en kuitenkaan mennyt. Onneksi Desuconissa ohjelmia videoidaan aika tehokkaasti, niitä odotellessa.
Anime tieteen silmin taisi olla ensimmäinen luento jota lauantaina kävimme kuuntelemassa. Luento oli hauskaa seurattavaa, joskin silmään pistivät joidenkin lukuarvojen väärät yksiköt ja muutamat muut pikkujutut. Ei mitään isoja asioita, omaan silmään ne vain osuu herkästi kun kerran opiskelen luonnontieteitä yliopistossa.
Kävimme myös Ihmisen ja koneen rajapinnalla -luennolla, koska robotit ja etenkin kyborgit kiinnostavat aina. Luento oli selkeä ja hyvin informatiivinen.
Perinteiden mukaisesti löysimme tiemme myös cossikisaan. Esityskisan taso oli ainakin minun mielestäni korkea, ja hall cosplayt olivat myös mukavaa katsottavaa.

Loppuilta kului syödessä ja jutellessa. Vähän suunnittelimme että pitäisikö kerrankin piipahtaa iltabileissä, mutta viimeöinen valvominen alkoi tuntua illan mittaan ja päädyimme lähtemään majoitukseen.

Sunnuntai alkoi samanlaisissa merkeissä kuin lauantai, laitoimme cossit päälle emmekä pitäneet kiirettä conipaikalle lähtemisen kanssa. Sunnuntaista ei taaskaan taida olla paljoa sanottavaa, juttelimme muutamien tyyppien kanssa ja kävimme AMV-kisassa. Videoiden joukossa oli useampikin joista pidin, mutta tuomaristo hämmensi. Ymmärsinkö oikein, että kukaan tuomareista ei editoi itse? Olisin ymmärtänyt jos yksi tuomareista olisi ollut tällainen "tykkään katsoa youtubesta videoita" -tyyppi, mutta että kaikki?
Melkein menimme päättäjäisiin, mutta päätimme kuitenkin olla tosi ovelia, hakea laukut ja vaihtaa cossit pois ennen kuin narikassa ja pukuhuoneissa oli ruuhkaa.

Kokonaisuutena Frostbite oli kiva con. Olin myös ihan tosi tyytyväinen, koska olimme saaneet kiireaikataulusta huolimatta cossit valmiiksi. Koulupoikia myös tunnistettiin ihan kivasti. Erityisen hienoa oli kun muutama ihminen tuli conin aikana juttelemaan ja pääsimme kunnolla fiilistelemään sarjaa. Olitte tosi kivoja jee :D Törmäsimme myös muutamaan kaveriin, oli kiva nähdä teitäkin!

Näin loppukevennyksenä, hämmentävästi kerran meitä luultiin molempia Luluiksi ja kerran Suzakuiksi. Olimme varmaan kloonautuneet paremmin kuin luulimmekaan.

perjantai 27. helmikuuta 2015

Yukiconista, myöhässä mutta kuitenkin

Helei! Yukiconista on ehtinyt kulua jo pari viikkoa kuukausi kauan ja Frostikin on jo ohi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Conireissulle lähdettiin Liebe-Siegt-Allesin kanssa perjantaina iltapäivällä. Menimme bussilla Helsinkiin, ja Seven kävi siskonsa kanssa noukkimassa meidät asemalta. Koin illalla vakavaa tekemisen puutetta kun cossi oli valmis eikä tarvinnut tehdä mitään. Liian tottunut viimeisen illan kiireompeluihin?
Aamulla vaihdoin pyjaman pyjamaan (:D) ja sitten ajeltiin Espooseen. Jätimme auton kävelymatkan päähän conipaikalta niin ei tarvinnut maksaa parkkipaikasta. Näytin fiksuimmalta ikinä ruudullisissa pyjamahousuissa.

Olimme aika aikaisin liikkeellä, joten jouduimme odottelemaan ulkona ovien avautumista. Seven ja Chooichi urhoollisesti palelivat kanssamme, vaikka olisivat ohjelmanpitäjäbadgeillaan päässeet sisällekin.

Tähän väliin kuva sunnuntailta ettei mene tekstiseinäksi. Chooichi kuvasi, minä epätoivoisesti yritin vähän jälkikäsitellä.


Ovien avauduttua menin auttamaan Liebe-Siegt-Allesia pukuhuoneeseen hänen Lady Oscar-cossinsa kanssa. Cossinlaitto jäi hiukan kesken kun kiiruhdimme Sevenin pianokonserttiin ja leiriydyimme ihan eteen. Oikeasti vain kolmanteen riviin.
Muista ohjelmista lauantaina... noh. BioWare-luennon päädyin jättämään väliin, että pääsimme katsomaan luisteluesityksen ja sitten porukalla syömään. Suunnitelmissa oli palata ruokailusta juuri sopivasti cossikisaan.
Ei mennyt ihan putkeen. Cossikisa oli tuhottomasti myöhässä. Odottelimme toisessa kerroksessa ovien avautumista, ja järjestyksenvalvojat alkoivat järjestää jonoja niin että jäimme jotenkin jonon keskelle. Vaikka jonottaminen itsessään oli turhaa, jäimme kuitenkin paikoillemme koska kisan piti kuitenkin alkaa ihan pian. Lopputuloksena odotimme vaikka kuinka kauan, koska "kyllä sen kohta täytyy alkaa".
Ymmärrän kyllä hyvin että teknisiä ongelmia sattuu, ja siinä tehtiin ihan oikein että kisaa ei aloitettu ennen kuin oli varmaa että kaikkien kisaajien taustanauhat ja -videot toimivat ja kaikki olivat saaneet harjoitella. Silti harmitti kyllä vietävästi. Olin suunnitellut heti cossikisan jälkeen meneväni The Last of Us -luennolle, jota olin odottanut conin puheohjelmista kaikista eniten. Kaiken sen odottelun jälkeen en kuitenkaan halunnut jättää koko cossikisaa välistä, varsinkin kun paikkalippumme olivat kolmannelle riville. Katsoin paikoiltamme, että jos lähden kesken kisan niin vasemmalta puolelta jouduin häiritsemään vain muutamia ihmisiä kun taas oikealta joutuisin häiritsemään reilusti yli puolta riviä. Eihän siitäkään sitten mitään tullut, kun vasempaan reunaan tuli kuvaaja kameratelineensä kanssa. Kun olisi pitänyt lähteä, en millään kehdannut häiritä niin montaa ihmistä kuin poistuminen olisi vaatinut, joten ulisin hiljaa paikoillani ja seurasin kisaa loppuun asti.
Cossikisassa ei ollut mitään vikaa, esitykset olivat hyviä ja istuimme niin lähellä lavaa, että pukujakin pystyi tiirailemaan tarkemmin. Vähän hapan maku siitä kuitenkin jäi, mutta itseäni minun pitää tästä syyttää. Jos haluaa luennolle, menee luennolle ja jättää cossikisan väliin.

Illalla kävin kuuntelemassa vielä Metalli Ratas Kiinteä -luentoa, johon raahasin mukanani Sevenin ja Chooichin. Ainakin minulla oli siellä kamalan kivaa, ja se pelastikin paljon lauantai-illan fiiliksistä.

Pian luennon loppumisen jälkeen lähdimme takaisin Sevenille nukkumaan. Tai no. Taisimme pelata Trivial Pursuitia, syödä sipsejä ja huudattaa youtubesta animemusiikkia vaikka kuinka myöhään. Ei se mitään, se oli kivaa.

Chooichi kuvasi jälleen, alkeellinen kuvanmuokkaus omaa käsialaani.


Sunnuntaina laitoin taas Sarahin asun päälle, tällä kertaa Seven oli mukana Ellienä. Kävimme aamupäivällä katsomassa FFFightin, joka oli jälleen ihan mukiinmenevä. Myös cossikisa käytiin katsomassa. Asut olivat taas vaikka kuinka hienoja, melkein osattiin arvailla kärkikolmikoita.

Sunnuntaista ei taida olla paljoakaan sanottavaa. Vähän lyhyt päivä muutenkin, ja melkein kaikki aika meni noissa kahdessa ohjelmassa. Lopuksi otimme asuista pari valokuvaa ja juttelimme Frostin cossisuunnitelmista (tai oikeammin niiden puutteesta), millä olikin odottamattomia seurauksia. Niistä lisää ensi jaksossa eiku

Conin aikana rikoimme Sevenin kanssa karaoke-ennätyksemme, sillä kävimme laulamassa peräti kolmesti. Sain myös kuulla, että näytin Sarahin peruukissa Shingekin Erwiniltä, ja jouduin arvioimaan uudelleen pikkutyttölookini onnistumisen.

Kokonaisuutena Yukicon oli kuitenkin hauska ja mukavaa vaihtelua opiskeluarkeen ja edeltäneeseen joululomaan. Coneja oli ehtinyt tulla vähän ikävä.

Jeejee paras ja eeppisin kuva.

Nyt kun tämä on pois alta niin olisko Frostin raportti sitten seuraava? Toivottavasti ei mene ihan näin kauan ennen kuin saan sen kirjoitettua.

maanantai 11. elokuuta 2014

Animecon XI ja valinnanvaikeus

Heips! Luvassa harvinaisen kuvaton postaus Animeconista. Ohjelmien kommentointi jää myös paikoitellen heikoksi koska muisti pätkii.

Conireissuun lähdettiin Liebe-Siegt-Allesin kanssa perjantaina. Junamatka sujui ihan kivasti, eipä siitä sen enempää. Kuopiossa suunnistimme ruokakaupan kautta lattiamajoituskoululle ja saimme vallattua itsellemme hyvän paikan satunnaisesta luokasta.

Lauantaiaamuna ehkä vähän itsekseni ulisin kaivaessani Samaelin kamppeita matkalaukusta, mutta cossi ei näyttänyt kokonaisuutena päällä niin pahalta kuin olin pelännyt. Oikeanpuoleinen korva ei olisi millään halunnut asettua nätisti.
Kun L-S-A oli myös cossinsa kanssa valmis, lähdimme conipaikalle ja löysimme sieltä Sevenin ja Chooichin. Jos en ihan väärin muista niin tässä vaiheessa noudimme jälkimmäisinä mainituille aamupalaa ja minulle laastareita, kun kengät olivat jo hyvää vauhtia hiertämässä jalkojani rikki.

Lauantaina tuli käytyä useammassa ohjelmassa, ja tästä päästäänkin tuohon otsikossa mainittuun valinnanvaikeuteen. Heti yhdeltätoista alkoi kolme ohjelmaa, joista kaikkiin olisin halunnut. Päädyin pohdinnan jälkeen Mecha ja realismi -luennolle. L-S-A kävi tällä välin Parempaa cosplayta -luennolla, jonka sisällön hän kertoi lyhyesti minulle.

Yksi kelvollinen Samael-kuva, jee! Muistaakseni Chooichin kuvaama, alkeellisen jälkikäsittelyn tein itse.

Iltapäivästä kamppailtiin taas ohjelmapäällekkäisyyksien kanssa. Samaan aikaan sattuivat menemään Kun mikään ei viihdytä - paneeli, pukukilpailu sekä Corpse Party -luento. Päädyimme Sevenin ja Chooichin kanssa tunniksi paneeliin josta sitten vastahakoisesti hipsimme cossikisaan - mikä muuten oli ehkä huonoin päätös koko conin aikana. Paneeli oli nimittäin oikein viihdyttävä ja ainakin minä olisin mielelläni kuunnellut sen loppuun asti, mutta kun meillä oli paikkaliput cossikisaan ja se kuuluu coniperinteisiimme, päädyimme menemään sinne. Kääpägaala oli aluksi hauskaa seurattavaa, mutta muuttui hieman itseään toistavaksi, mikä tosin on tuonkaltaisessa ohjelmanumerossa täysin ymmärrettävää. Mutta voi pukukilpailu.
Vika ei taaskaan ollut kisaajissa, vaan heillä oli hienoja pukuja joita katseli mielellään. Toteutus ei vain taaskaan minun mielestäni toiminut. Olen varmaan aiemminkin maininnut että pidän siitä, että kisaajilta kysytään kysymys tai pari lavalla. Sitä ei ollut. Juonto oli muuten ihan jees, mutta mielestäni kisaajen pitäisi antaa poseerata rauhassa ja yleisön antaa keskittyä kisaajiin sillä hetkellä. Jatkuva puhuminen poseerausten aikana häiritsi ainakin minua ja saattoi hämmentää muutamaa kisaajaakin. Niin ja hämmentävät esittelykuvat eivät ainakaan nostaneet kisan pisteitä.
Jäkiviisaus on parasta viisautta; olisi pitänyt pysytellä kamarimusiikkisalissa.

Löytyipä sentään toinenkin kuva. Sama tilanne, eri kuvakulma. Tämän taisi ottaa L-S-A.

Loppuilta kului pienimuotoisessa photoshootissa ja hengailussa. Koska jouduimme eri majoituskoululle kuin Seven ja Chooichi, roikuimme porukalla conipaikalla melko myöhään. Lopulta käppäilimme majoitukseen ja havaitsin, että vihreä takkini oli värjännyt kauniisti valkoisen paidan ja olkapääni.

Sunnuntaina meillä oli suunnitelmissa lähteä conipaikalle aikaisin, koska L-S-A ei ollut ehtinyt saamaan nimmarilippua lauantaina. Aamutoimet sujuivat nopeampaan tahtiin kuin lauantaina, itselläni kun ei ollut cossia. Conipaikalla jämähdimme jonoon ja odottelimme Seveniä ja Chooichia. Me muut menimme portaille odottelemaan L-S-A:n jonottaessa.
Kun ovet sitten avattiin, joku huuteli ovelta että Morin nimikirjoituslippuja ei ole vielä jaossa vaan niitä voi noutaa aikaan X. L-S-A sitten poistui jonosta, ja hetken päästä huudeltiin että eikun kyllä ne on nyt jo jaossa. L-S-A:ta ei tietenkään päästetty enää takaisin paikalleen jonoon vaan tämä joutui menemään jonon hännille, ja me kiehuimme sitten siinä rappusilla että miten tällaisia asioita edes tapahtuu. Tiedotusta ei hoideta näin. Onneksi valtaosaa jonottajista ei kiinnostanut nimmariliput, joten L-S-A sai sellaisen.

Uhrasimme Sevenin kanssa AMV-kisan ja menimme kuuntelemaan Cosplayssa vituttaa kaikki -paneelia. Esiin nostetut pointit ovat varmaan käyneet mielessä yhdellä jos toisella cossaajalla, ja viihdearvo oli kohdillaan.

Tässä välissä meidän oli tarkoitus käydä nopeasti syömässä ja ehtiä FFFightiin, mutta pitkien jonojen takia myöhästyimme 10 minuuttia emmekä päässeet enää sisään. FFFight onneksi löytyi myöhemmin youtubesta.

Lopuksi kävimme vielä katsomassa esityskilpailun, joka onneksi oli tasokas. Pian tämän jälkeen meidän täytyi L-S-A:n kanssa lähteä että ehdimme junaan.

Kokonaisuutena oikein kiva con. Tuttuja näkyi vähemmän kuin yleensä, mutta perusporukka oli yhtä paras kuin aina (miinus puuttuva MMW, harmi että olet kunnollinen työssäkäyvä nuori aikuisihminen eiku).


Nyt ei ole sorsia, korvaan sen useammalla lokilla. Vasemmassa reunassa toverimme Mustanaamio-lokki.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Desucon 2014 - Nyt löytyy se puputyttökin

Moimoi~ Desuconista olisi tarkoitus kirjoitella, sikäli kun siitä vielä muistan.

Perjantaina kahden-kolmen aikoihin starttasin auton ja noukin MinMinWitchin mukaan, ja sitten lähdettiin Lahtea kohti. Matka meni kivasti, kun viime Frostiinkin tuli jo ajettua niin reitti oli siitä tuttu. Ja kesäkeli paras keli, ainakin siihen asti kun taivas pimeni. Jossain puolimatkan tienoilla(?) tuli äkkiä ihan hirveän synkkää, ja sitten satoi vettä niin paljon kuin vain ikinä. Vaikka pyyhkijät olivat täydessä vauhdissa ja nopeutta ehkä 40km/h, autosta ei ollut nähdä ulos. Pysähdyttiin sitten satunnaiselle bussipysäkille ja katseltiin, että oho nyt tulee rakeita. Suht nopeasti päästiin kuitenkin jatkamaan matkaa, ja loppumatka sujui mukavasti, mitä nyt kolmesti täytyi lyödä jarrut kiinni koska vastaantulevalla meinasi mennä ohitus pitkäksi.


Synkkää oli.

Ja vettä.

Perjantain hengasimme kahdestaan MMW:n kanssa. Olimme molemmat siviileissä (minulla tosin peruukki päässä koska oma tukka ei yllättäen innostanut), joten ei ollut cossien kanssa säheltämistäkään. Kävimme Vähän homot mechapilottipojat ja kansainvälinen finanssikriisi -luennolla, jonka olin ohjelmakartasta bongannut jo ennen conia silleen tuonne pitää sit mennä. Kerrankin olimme Kuusi-salissa sen verran aikaisin että meillä oli runsaasti varaa valita istumapaikat, jee! Tähän asti on aina pitänyt tyytyä lattiaan. Ja sen verran mitä kurkin taakseni juuri ennen luennon alkua, niin todella täyttä näytti olevan. Kannatti uhrata avajaiset, haha.
Luento oli mielestäni hyvä, viihdyin mainiosti. Joihinkin kohtiin olisin halunnut pureutua vielä enemmän, mutta aikarajan puitteissa se ei ymmärrettävästi ollut mahdollista.

Muuta merkittävää perjantaina ei tainnut tapahtua. Noukimme kamppeet autolta ja menimme majoitukseen. Häiriköimme Sevenia ja muita majoitusvänkäreitä, ja lyhensin MMW:n Lily-peruukin otsatukan. Nukuin yöni tavalliseen tapaan hyvin katkonaisesti, miksen ikinä osaa nukkua kunnolla ekaa coniyötä?

Lauantaina sitten cossit päälle ja menoksi, minulla siis Terra. Koitimme ottaa vähän kuvia, mutta silmät olivat kiinni mm. kaikissa kuvissa. Niissä harvoissa, joissa silmät olivat auki, ilme oli muuten tosi hämärä. Olen vaikea kuvattava, etenkin kun pitäisi hymyillä, haha.

Yksi kiva selkäkuva onneksi löytyy! Kuvannut MMW.

Mielipide kuvauksellisuudestani.
Conipaikalta löytyi myös toinen Terra! Tuli otettua vähän yhteiskuvia.

Jossain vaiheessa Seven ja Chooichi saapuivat myös conipaikalle, ja ristiriitaisesta informaatiosta huolimatta löysimme lopulta kaikki toisemme. Kaikkien cossit olivat hyvin punaisia, mikä huvitti ainakin minua. Halvat huvit?
Kävimme katsastamassa myyntipöytäsalin ja taidekujan, ja mukaan tarttuikin pari mangaa ja yksi printti. En edes tiennyt että Seraph of the Endiä on käännetty 'virallisesti' enkuksi, olinko edes ihan awawawawa kun havaitsin tämän. :D
Kävimme myös tervehtimässä tuttuja, oli kiva nähdä teitä!

Perinteiden mukaisesti kävimme katsomassa cosplaykisat. En taida olla ihan oikea ihminen arvostelemaan kisaesityksiä kun oma lavakokemus on nollissa, mutta joistain EC-karsintaesityksistä jäi sellainen meh-fiilis. Sijoitukset menivät kyllä oikein. Hall Cosplay -kisa oli myös mainio, aivan upeita asuja.

Paras kuva.

Tässä vaiheessa päivää Terran kengät aiheuttivat jo niin suurta tuskaa, että vaihdoin ne suosiolla pois. Pian kuitenkin päätimme MMW:n ja Sevenin kanssa suunnata lattiamajoituskoululle, jotta minä ja MMW saimme vaihdettua cossit pois. Luvassa oli kuitenkin ylimääräistä draamaa, kun joku onneton sielu oli mystisesti kadottanut luokkien avaimen. Kuten kuvioon sopi, meidän majoitusluokkamme ovi taisi olla juurikin se ainoa joka oli jäänyt lukkoon. Onneksi sentään matkalaukut olivat alhaalla varastossa, mistä ne saatiin, mutta osa vaatteistani oli luokassa tyynyntäytteenä. Onneksi avain kuitenkin löytyi ja pääsimme luokkaan.

Lähdimme vielä takaisin conipaikalle pelailemaan korttia ja seuraamaan sivusta Desu Royalea. Korttipelit loppuivat kuitenkin vähän lyhyeen, ja kahden ihmisen pelit nyt eivät vain toimi, joten siirryin lueskelemaan mangaa. Jossain vaiheessa päädyimme MMW:n kanssa kuuntelemaan cosplay-valokuvauspaneelia, johon olin ennen conia ajatellut mennä mutta jonka alkaminen oli mennyt ohi. Ensin en olisi halunnut mennä sisään kesken ohjelman, mutta niin ne muutkin teki joten livahdimme myös. Paneelin jälkeen lähdimme takaisin majoitukseen.

Sunnuntaina ei tarvinnut herätä niin aikaisin, koska cossi oli paljon yksinkertaisempi. Olin taas tyhmän huvittunut, kun Biancan asu oli periaatteessa hyvin saman tyyppinen kuin Terran, mitä nyt paljon yksinkertaisempi ja mukavampi päällä. Biancaakin kuvailtiin päivän aikana vähän, ja silmäni olivat kiinni harvemmin kuin Terra-kuvissa, jee! Lisäksi ehkä kaksi ihmistä tunnisti asuni, mikä oli enemmän kuin arvelin.

Cosvisionissa ennustettu puputyttö, eiku. MMW kuvaili jälleen.

Kokonaisuutena en ollut pukuun täysin tyytyväinen, kun olin joutunut ottamaan vähän taiteellisia vapauksia esim. viitan kiinnityksen ja hihojen kanssa. Kengätkin ovat vähän sinne päin. Ihan hyvä fiilis asusta kuitenkin jäi.

Tietenkin esittelen juuri sitä rannekekättä.
Sunnuntaina käytiin katsomassa Cosplayesityskilpailu. Osallistujien vähyys tuli yllätyksenä, mutta esitykset olivat onneksi hyviä. Voittajaesitys ansaitsi ehdottomasti sijoituksensa, siinä oli monia elementtejä jotka toimivat todella hyvin yhteen. En muista koska olisin viimeksi nauranut yksittäiselle esitykselle tuossa määrin.

Ohjelmaan kuului myös AMV-kisa, jossa oli taas useita videoita joista pidin. Tunnistin ehkä enemmän sarjoja kuin yleensä? Sijoituksista olin pääpiirtein samaa mieltä, muistan että jonkun olisin valinnut toisin mutta mikä se oli, en enää muista.

Ai jai jai.

Meidän piti ensin mennä päättäjäisiin, mutta lopulta päädyimme lähtemään aikaisemmin välttääksemme pahimman lähtöruuhkan. Paluumatkalla ei tainnut tapahtua mitään mainitsemisen arvoista.

Animeconia odotellessa~

Sorsakin suunnittelee selvästi jo Kuopioon lähtöä.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Ranskalaisten sotilaiden navigaattori ei toimi - Frostbite 2014

*Syystä tai toisesta tekstin asettelu on jotain kammottavaa, mutta en ilmeisesti pysty tekemään sille yhtään mitään. Läppärini ja Blogger ovat tainneet lyödä välinsä poikki pahemman kerran.*


^Frostiviikonlopun paras sivullisen kommentti koski yhdennäköisyyttämme Ranskan sotavoimien kanssa, tiedä sitten missä todellisuudessa. Navigaattorista sen sijaan, se ei vain kyennyt ylläpitämään signaalia.






Vaihtoehtoinen otsikko "Olen vain puolitoista kuukautta myöhässä tämän kanssa". Tällä kertaa osasyyllinen on tosin myös blogger/läppärini, sillä syystä tai toisesta en pystynyt omalla koneellani lisäämään kuvia. Tekniikka petti minut taas.
Tajusin muuten juuri, että on ehkä parasta julkaista tämä aprillipäivänä. Aktiivisuuteni on väkisinkin pelkkää pilaa, eiku. Vielä minä parannan tapani, nähtäväksi vain jää meneekö siihen viikko vai kymmenen vuotta. 







Niin se Frostbite. Kuvat ovat MinMinWitchin ottamia, ellei toisin mainita.




Sain kuin sainkin opiskelujutut järjesteltyä niin että pääsin jo torstaina kotiin pakkaamaan ja laittamaan autoa lähtökuntoon. Ihan eka kerta kun oltiin lähdössä coniin omalla autolla. Oli hurjaa, koska olen tosiaan käynyt autokouluni pikkukaupungissa jossa keskusta-alueella on ehkä kaksi potentiaalista kaistanvaihtokohtaa ja yhdet liikennevalot. Nyt piti selvitä Lahteen, Lahdesta majoittumaan Helsinkiin, Helsingistä takaisin Lahteen, Lahden sisällä majoituskoululle ja takaisin Sibeliustalolle ja sitten vielä Lahdesta kotiin.
Perjantaina lähdimme siis MinMinWitchin kanssa ajamaan Lahtea kohti ja vaikka navigaattori hukkasikin meidät jo 160 kilometrin päässä päämäärästä, selvisimme lopulta onnellisesti perille, eikä mennyt kauaakaan kun löysimme Chooichin.





Perjantaina päällä oli Waven asu, kuva on tosin sunnuntailta.




Ohjelmista kävimme katsomassa perjantaina "Demoni sisälläni, ihminen sisälläni"-luennon, josta pidin kovasti. Juuri sellaista analysoivaa otetta mitä toivoinkin, ja luennon seuraaminen oli helppoa. Ainut miinuspuoli omalta kohdaltani oli se, että luento oli ilmeisen suosittu ja päädyimme istumaan lattialle salin takaosaan, enkä nähnyt dioista kuin palasen sieltä ja toisen täältä. Onneksi diat eivät kuitenkaan olleet välttämättömiä luennolla mukana pysymiselle. Lisää tällaista jee!





Matka majoittumaan Chooichille Helsinkiin meni ihan mukavasti, vaikka saatoin olla vähän levottomana siinä vaiheessa, kun kukaan ei varmaksi tiennyt mihin suuntaan piti mennä. Opastekylteistä on oikeasti ihan hirveästi hyötyä.





Lauantaipäivä alkoi lagisissa merkeissä ainakin omalta osaltani, ja sain ihan oikeasti tapella aamupalani kurkusta alas. Olen aika huono syömään aamuisin, etenkin silloin kun tiedän että pitäisi saada syötyä edes jotain, haha. Meikkasinkin sitten siinä syömisen ohessa. Cossikaan ei pysynyt ehjänä. Laittaessani Lavin housuja jalkaan vasemman puolen irtolahje-asian kiinnitysommel sanoi naps. Onneksi se oli kuitenkin helposti korjattavissa.


Ajomatka takaisin Lahteen sujui kivasti, mitä nyt ajoimme kääntymiskaistasta ohi. Hyvin kuitenkin selvisimme kun käännyimme seuraavan tilaisuuden tullen. Minä ja vakionopeudensäädin aloimme vihdoin ymmärtää toisiamme, ja Lahdessa löysimme vielä parkkipaikankin.



Lauantai oli tosiaan vihdoinkin ihanaihana D.Gray-Man -ryhmäilypäivä, jolloin meillä oli koko neljän hengen porukka kasassa. Pukuhuoneesta löysimme Yu-chanin eli Sevenin, ja myöhemmin joukkoon liittyi myös Liebe-Siegt-Alles, joka tosin meistä muista poiketen cossasi Hetaliasta.







Mukana Seven Kandana ja Chooichi Allenina. Fun fact: Olen muokkaillut tämän kuvan kahdeksaan kertaan enkä vieläkään ole tyytyväinen.




Yritimme shoottailla ulkosalla, mutta käteen jäi lähinnä derppimateriaalia. Toisaalta siksi että oli kylmä, toisaalta siksi että kolme ihmistä eivät vain kykene näyttämään edustavilta samassa kuvassa. Tai emme ainakaan me. Muutama hyväkin otos onneksi saatiin.








Supermodel pose, eiku.





Lavin puku oli pitkälti sama kuin viime Traconissakin, tosin kengät vaihtuivat. Ne tosin jäivät keskeneräisiksi, koska mitään sopivaa kangasta ei löytynyt noiden kengänvarsiläppien tekemiseen. Koitin lähes sopivalla kankaalla ja läpät näyttivät niin törkeän erivärisiltä kenkiin verrattuna, että jätin ne lopulta pois.


Proppi oli lähellä valmistua, mutta koska tekoprosessissa tuli uretaanin kanssa harmillisia komplikaatioita, vasara jäi keskeneräisenä autotalliin. Harmitti, mutta eipä sille sitten mitään voinut.
Niin ja tehtailin yhdet takkimerkit lisää, tällä kertaa Allenille.








Näitä repeämiskuvia on oikeasti ihan liikaa, en kestä.




Ohjelmapuolelta kävimme katsomassa cosplaykisat, ja taas kisaajat olivat saaneet aikaiseksi niin hienoja pukuja ja proppeja että ei mitään rajaa. Etenkin NCC-karsinta oli hienoa katsottavaa, ja voittajakolmikko todella ansaitsi sijoituksensa.
Illalla kävimme kuuntelemassa myös From NCC to ECC to WCS -paneelia. Paneeli oli huisan mielenkiintoinen ja oli kivaa kuulla Suomen ja Tanskan cosplaykulttuurien eroista.





Pari bonuskuvaa lisää lauantailta, koska 90% kuvista on juurikin tätä bonusmateriaalia.







Todiste siitä miten Kanda auttoi minut taas alas jostakin (vrt. Tracon ja puu). Allenin mielestä tilanteessa on jotain erityisen hilpeää.




Anteeksi, olen nauranut tälle niin monesti että se ilo on jaettava maailman kanssa. Allen yrittää menettää päänsä ja minä näytän presidentin vaimolta itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

 
"Mehän voitais olla lavasteita Lieben Kanadalle"
"Joo, mitä Kanadassa on?"
"Hirviä!"



Pikkuhiljaa aloimme ahtautua autoon ja lähdimme majoituskoululle. Loppuilta meni muuten mukavasti, mutta iltaa myöten oloni alkoi huonontua. Sain nukahdettua, mutta jo puoli yhdeltä heräsin siihen, että vapisin ihan hervottomasti ja kurkkuni tuntui todella kipeältä. Särkylääkkeen avulla sain nukahdettua uudelleen, enkä heräillyt kovin montaa kertaa loppuyön aikana.
Sunnuntaiaamuna oli parempi olo, mutta silti mietin kahdesti että laitanko cossia päälle ollenkaan. Päädyin kuitenkin laittamaan, ja ihan hyvin pärjäsin.





Ajoimme takaisin Sibeliustalolle ja parkkeerasin maailman pienimpään autonmentävään väliin koska muutakaan tilaa ei ollut. Oikeasti hyvät ihmiset, ne parkkiruudut. Helpottaisitte monien elämää jos osuisitte niihin ettekä jättäisi sitä hehtaariväliä siihen vieressä olevaan niin, ettei seuraava mahdu oikein kummallekaan puolelle. Olen kuullut kauhutarinoita desuparkkeerauksista ja perjantaina olin positiivisesti yllättynyt, mutta sunnuntaina sain itsekin havaita tämän ongelman.





Aamupalan hakemisen takia osa AMV-kisasta jäi näkemättä, mikä kyllä harmitti. Jos alkupuolen videot olivat yhtään samaa sarjaa kuin loppupuolen, taisimme menettää melkoisen spektaakkelin. Tykkäsin ihan hirveän monesta videosta, joista en harmikseni ole onnistunut kaikkia löytämään netin syövereistä.





Sunnuntaina myös varovaisesti kuvailtiin ulkona MMW:n Jeannea, Lieben Kanadaa sekä minun Waveani. Wave oli mukava puku päällä, ja melko lämminkin kun yön kuume-episodi kirkkaana mielessä laitoin Lavinkin aluspaidan Waven vaatteiden alle. Oletuksieni mukaisesti Wavea ei tainnut tunnistaa kukaan.









Muuta erikoista sunnuntaina ei tainnut tapahtua. Vähän pyörähdimme taidekujalla ja istuskelimme syömässä karkkia. Kotimatka sujui muuten kivasti, mutta jos jonkinlaista ajokeliä inhoan niin pimeää ja sateista, ja juuri sellaista se sitten olikin. Viimeisten kilometrien väsynyt, omituisesti häröilevä keskustelu MinMinWitchin kanssa oli ehkä parasta. "Pyrkikää pinnalle, toverit!"






Yleisesti conista jäi hyvä fiilis. Itse en havainnut oikein minkäänlaisia tientukkijoita tai roskaajia tai ryntäilijöitä tai muuta vastaavaa, ja meininki vaikutti ainakin minusta oikein asialliselta. Toisaalta meno oli kuitenkin hiukan... väsynyttä? Conipaikalla ei ehkä ollut sitä samaa energiaa kuin kaikenikäisille avoimissa coneissa. Silti Frostbiten K18-kokeilu ei mielestäni ollut huono juttu, eikä minua ainakaan haittaisi jos tällainen coni järjestettäisiin joskus toistekin.









Kuvauspalvelussakin tuli pyörähdettyä lauantaina, kuvaajana Esa Ala-Petäys. Olin ihan ihmeissäni siitä kuinka kivoja näistä tuli, kaikkien naamatkin on kuosissa! Rajojen katoaminen mustaan taustaan, oli se suunniteltua tai ei, toimii tässä mielestäni tosi hyvin, sillä harmaataustainen kuva ei ollut läheskään näin... jännittävä.


Tämä kuva iih tykkään niin paljon!
Kuvaajana Esa Ala-Petäys.