Päätin aloittaa yksityiskohdista ja maalasin helmiä. Paljon helmiä, tai ainakin minusta tuo määrä tuntui paljolta, etenkin kun monet vaativat enemmän kuin yhden kerroksen väriä. Maalaamiseen käytin vähän mitä milloinkin, osassa on ihan akryylimaalia ja osassa pohjat on tehty tusseilla koska omistan liian vähän maaleja. Kaikissa on kuitenkin enemmän tai vähemmän kynsilakkaa. Kiiltää kauniisti.
Huomatkaa Pohjanlahti, eikun mikä se pääasia oli. Suurta turkoosia helmeä, kahta vanhaa rannekorua ja kipossa olevia pikkuhelmiä lukuunottamatta ne ovat käsin maalattuja.
Terran vyötäröllä/lantiolla olevat huivit olivatkin sitten seuraavana vuorossa.
Mietin pitkään, miten toteutan tuon huivisysteemin ja päädyin siihen, että teen ns. "huivihameen" erillisten huivien sijaan. Käytännöllisyys on pop. Jos kaikki huivit olisivat erillisinä, käyttäisin kaiken coniaikani siihen, että tarkistaisin ovatko ne oikeilla kohdilla ja pysyvätkö ylipäätään ylhäällä ja näkyvätkö saumat rumasti ja ja ja.
Kaunis on, tiedän. Unohdin ottaa kuvan ennen kuin aloin ommella huiveja kiinni...
Ekaksi tein hameen pohjan jostain epämääräisestä joustavasta kankaasta jonka satuin löytämään varastoistani, ja sitten aloittelin huivikankaiden kuviointia. Ennen kuin kukaan ehtii kysyä - kyllä, huivikankaani ovat satiinia. Ja ennen kuin kukaan ehtii hirttää minua - minusta ne ovat tässä ihan ok ja sitä paitsi kukkaroystävällisiä. Jos satiini ylipäätään johonkin sopii, niin noihin huiveihin. Kauhean paljon muuhun siitä ei sitten olekaan.
Kuviointivaiheessa maalarinteipistä tuli uusi paras ystäväni. Kuvioista tuli sen avulla ainakin melkein siistejä! Ikävänä poikkeuksena violetin huivin kolme ensimmäistä raitaa (eivät näy kuvassa), koska vasta niiden jälkeen keksin miten ne kannattaa maalata. Onneksi ne eivät ihan hirveästi pistä silmään valmiissa huivihameessa.
Kun erilliset satiinipalaset olivat valmiita aloin ommella niitä hameen pohjaan. Melkoisen tappelun jälkeen ne olivat kaikki siinä kiinni, mutta hameesta tuli melkoisen... hankala saada päälle. Se on hiiiuuukan liian tiukka ja saan ujuttaa sen todella tyylikkäästi lantioni yli. Ilmeisesti en sitten venyttänytkään pohjakangasta tarpeeksi ompelun aikana (ainakaan käsin ompelemisen vaiheissa hups), mutta ei voi mitään, kyllä tämä näinkin toimii! Näytän vain uskomattoman kauniilta kun yritän pukea sen päälleni.
Nyt huivihame siirtyy vähäksi aikaa odottamaan viimeistelyä.
Lisäksi olen aloittanut Terran mekon sekä hansikkaat, mutta ne ovat vielä melkoisesti vaiheessa. Niistä kuvia ja selitystä ensi kerralla. Kuvioiden maalaamista on tullut harjoiteltua tilkuille. Hankin myös sukkahousut, jotka pitää, yllätyksellistä kyllä, kuvioida.
Kokonaiskuvaa edistymisestäni. Huivihameesta puuttuu vielä yksityiskohtia. Kuvakulma kehuu jalkojani. Hame on lyyyhyyyt. Ja tämä on peilikuva, huivit eivät ole oikeasti väärillä puolilla.
Muutkin materiaalit, joita minulta puuttui, tuli hankittua viime viikolla. Tilasin myös peruukin, ja se lähetettiin tämän viikon alussa. Toivottavasti (ja postitusaikojen mukaan) se ehtii ajoissa eikä saavu ihan viime tipassa, kun sitä pitää hieman modailla ja kihartaa.
Joten eteenpäin vain! Mitähän tästä vielä tulee, kun huivihameeni on varsinainen kaun(/h)istus, maalattavia kuvioita on paljon, enkä ole koskaan aiemmin tehnyt shoecovereita tai hansikkaita...
Fiilikseni. Innokkaasti ja tyylillä kohti tuntematonta.
Sitten takaisin lätkäfanituskuplaani jee! MM-kisat ovat sekoittaneet kaikki aikatauluni, mutta ei se mitään! Leijonafani henkeen ja vereen. Juhlistetaanpas tämänpäiväistä voittoa Slovakiasta...
Ei varsinaisesti liity kyseiseen peliin (paitsi että Suomi, Slovakia ja 4-3, oi tätä ironian määrää), mutta en voinut vastustaa~ Jos olet kuin äitini etkä huomaa heti mikä tässä on niin tavattoman mielenkiintoista, vilkaise vasemmalle. :'D
ASAERDCRFRvbg Toi hyppäävä kettususinaalimikä liekään on SÖPÖÖÖÖÖÖ!!! Ei siis yhtään ongelmia XDD Mutta olet edennyt.. ja Helmet näyttää kivoilta..
VastaaPoistaJa onko muuten hiukan tyhmää,että oon jo löytäny ainaki 2 kivaa paikkaa metästä, jota vois hyödyntää Meridas, mut mulla ei oo ku jousen runko valmis.. Mutta jos nyt tänä viikonloppuna saisin mentyä itkeen Ullikselle, että miten se mekko tehään..
Miten muuten sen autoilun kanssa.. Äidinki mielestä se olis tosi hyvä idea...
Awws~
PoistaJoo ne on oikein kivoja.
Sitten vaan tekemään, niin saat sen valmiiks ja se on hieno ja sitten otetaan kuvia metsässä jee!
Autoilu on nyt vielä vähän niin ja näin, jäämme seuraamaan tilannetta.