Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bad End Night. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bad End Night. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Jäniksenä Cosvisionissa

Ehe ehe ehe kun jollain välähti taas otsikoimisvaiheessa.


Cosvisionin raportin kirjoittaminen tuttuun tapaan viivästyi, tosin tällä kertaa mielestäni oikein pätevästä syystä (tapahtuman sijoittuminen keskelle tenttiviikko(j)a, pääsykokeet, ja sitten oli vielä sellaiset pikku skabat kuin jääkiekon mm eikä mikään päässyt minun ja television väliin, niin ja sit oli joku Desucon kans). Mutta joko nyt vihdoin.

Lauantaille oli luvassa uusi puku, joka pysyi mysteerinä juurikin conipäivään asti. Kyseessä oli ryhmäilyä Alice in Wonderlandin ja steampunkin hengessä. Hahmoni oli White Rabbit, ja asudesign omaa käsialaani. Asusuunnitelma muuttui jonkin verran matkan varrella, mutta aika lähelle pääsin sitä mitä jo kuukausia sitten suunnittelin. Mukana olivat myös MinMinWitch (Alice), Seven (Mad Hatter) ja Chooichi (Cheshire Cat).
Niin yllättävää kuin se onkin, ompelin viimeiset napit asuun torstai-iltana. Mikään ei jäänyt viimeiseen iltaan, ja olinko edes ihan säälittävän tyytyväinen saavutukseeni. Oli hyvin aikaa noukkia majoitettaviani ja lukea matikan tenttiin. Jälkimmäisessä en tosin onnistunut.

Lauantaina siis Wonderland-cossit päälle ja menoksi. Nyt Turussa lähemmäs 10 kuukautta majailleena minulla oli summittainen käsitys siitä missä Logomo on, ja kyllähän sinne helposti sitten löydettiinkin.
Alkupäivä kului photoshootin merkeissä ulkosalla. Ongelmia tuotti se, että meillä ei ollut ketään "ylimääräistä" (eri sarjasta cossivaa) mukana joten ei saatu kuvia koko ryhmästä. Enemmän tai vähemmän epämääräisiä parikuvia kylläkin.

"Seuraa minua Alice ohohohohohoho"
MMW Alicena, kuvan otti Seven


Liian ylhäällä oleva häntä :'< Mutta kun mokoma ei pysynyt suorassa ilman kontaktia liiviin. Huomatkaa myös Ezrealin reisivyöt


Valaistus ei suosinut, mutta muokkaamalla tästä tuli edes jonkinlainen. Kuvan otti MMW.

Käytiin katsomassa cosplaykisat. Kutsuvieraskisaa kohtaan oli korkeahkot odotukset, enkä kyllä pettynyt ollenkaan. Cosplayesityksen äänimaailma -luennolla kävimme myös, se oli ihan jees. Ehkä sitä joskus uskaltaisi itsekin jotain ääniraitaa alkaa kasaamaan? Hui.
Lauantain ohjelmissa oli harmikseni aika paljon päällekkäisyyksiä, ja jossain kohtaa taisi olla niinkin että olisin halunnut olla kolmessa paikassa samaan aikaan. Toisaalta se kertoo myös mielenkiintoisen ohjelman määrästä, joten ei sinänsä huono ollenkaan.

MMW kuvasi jälleen.

Sevenin kuvaama.


Ihanat teatterikiikarit!
MMW kameran takana.




Lauantai-ilta kului random hengaamiseen kämpillä ja euroviisujen katseluun. Kuulin ehkä kaikki mahdolliset Game of Thrones-juonipaljastukset ja jotain Hunger Games juttuja myös. Olen joku maailman ainoa ihminen joka ei ole vielä Game of Thronesia katsonut, mutta eiköhän sekin epäkohta korjaannu piakkoin. Puolan euroviisuesitys aiheutti huvittuneisuutta ja Sveitsin viheltäjämies oli kiva.


Sunnuntai alkoi perinteisesti väsyneemmissä merkeissä kuin lauantai, mutta suht aikaisin olimme kuitenkin conipaikalla. Päivän cossi oli Bad End Night -Gumi, jonka uudelleenkäyttöarvon olin juuri uuden vuoden postauksessa ehtinyt julistaa mitättömäksi. Hups? MMW nyt vain sattui kysymään josko laittaisin sen päälleni, kun toista uutta cossia en ehtinyt tehdä. Jonkin aikaa kiristelin hampaitani kun kaivoin asun esiin kaapista, mutta silitys teki ihmeitä ja kehtasin suostua.
Tällä kertaa otin Gumin alushameesta vanteet pois, koska mekko näytti siten jotenkin kivemmalta ja hameen kuljettaminen kotoa Turkuun oli helpompaa haha. Muuten asu oli sama kuin 2013 Frostbitessa.

Conipaikalla Seven kaapattiin meiltä Hall Cosplayta varten, joten suuri osa sunnuntaista meni kolmen hengen porukassa. Luonnollisesti kävimme katsomassa jälleen cossikisat, ja sitten pelattiin korttia ja juteltiin fandom-konsertin alkuun asti. Konsertti oli ihan tajuttoman hieno! Niin hienoja kappaleita hienosti esitettynä.

Iltapäivästä kuvailtiin vielä vähän, ja käytiin päättäjäisissä.

Mallikävely, eiku. MMW kuvasi.

Ja parastahan tässä on että Gumista ei ole olemassa mitään muita kuin tiiliseinäkuvia. Ei Cosvisionista eikä Frostista. Pelkkää tiiliseinää. Oho.


Cosvision oli mielestäni oikein kiva tapahtuma, ja jos(/kun) tällainen järjestetään uudelleen niin todennäköisesti saavun kyllä paikalle. Ja noh sijainti suosi tällä kertaa myös.

Cosvisionista ei ole yhtäkään sorsakuvaa johon voisin luontevasti lopettaa D: Ottakaa siis sivullisen kommentti lauantaiaamulta. Tunsin itseni maailman miehisimmäksi (jänis)mieheksi kun ohikulkeva pikkutyttö henkäisi äidilleen, että "Katso, puputyttö!"

maanantai 25. helmikuuta 2013

Frostbite - kaikki hajosi ja silti oli hauskaa

Ja nyt vihdoinkin sitä con-raporttia!



Desucon Frostbite on tältä vuodelta ohi - jälleen yksi mieleenpainuva conkokemus. Monessakin mielessä, sillä ainakin minulle ja MinMinWitchille sattui kaikenlaista kyseisen viikonlopun aikana.

Itse aloin olla ihan con-fiiliksissä jo perjantaina, kun penkkareista väsyneenä heräsin aamupäivällä, pakkasin ennätysvauhdilla ja lähdin jo puolenpäivän jälkeen Tampereelle MMW:n ja Micchanin kämpille. Käytiin Plevnassa katsomassa Wreck-It Ralph vähän niinkuin lähdemateriaalina MMW:lle, jonka sunnuntaicossi oli kyseisen elokuvan Vanellope von Schweetz. Ihan hauska elokuva, käykää katsomassa jos löytyy ylimääräistä aikaa.
Perjantai-ilta kului lähinnä peruukkien harjaamisessa. Harjasin ja selvittelin Gumi-peruukin ja MMW:n Miku-peruukin. Ne saparot olivat silkkaa murhaa. Tein uudelleen myös Vanellope-peruukin poninhännän. Vielä myöhemmin samana iltana päätimme sitten väsätä Miku-cossiin sen hienon kirjeen.

Paperin värjääminen oli hauskaa.

Lauantaiaamuna laitoimme cossit osittain päälle (minulla Gumi ja MMW:lla Miku) ja kävelimme bussiasemalle. Heti Lahteen ja Sibeliustalolle päästyämme ilmeni ongelmia, kun 1) Pukuhuoneet olivat ihan täynnä ja 2) MMW:n matkalaukku ei oikeasta avauskoodista huolimatta auennut. Päädyimme sitten katkomaan vetoketjujen vetimiä metallileikkureilla.
Tämän jälkeen lauantaipäivä jatkui mukavasti. Seurasimme MMW:n kanssa AMV-kisaa ja pian sen jälkeen SevenTan saapui conpaikalle. Kävimme nopeasti vilkaisemassa myyntipöytäsalia ja hain ennakkotilaukseni Urumista. Vähän ihmetytti kun en ollut saanut sähköpostia siitä, että tilaukseni olisi noudettavissa Frostista, mutta kävin kuitenkin kysymässä. Ja kyllä kannatti, koska siellähän se kaikesta huolimatta oli, ihana FFXIII Lightning -action figuuri! Kertoilen hänestä siitä lisää omassa postauksessaan, sillä muuten tästä romaanista tulisi kilometrin mittainen.
Kävimme myös ulkona ottamassa kuvia, tässä materiaalia siitä. Kuvat ovat MMW:n ja SevenTanin ottamia.

Ihana tarjotin ja (feikki)viinilasit~

"Oho, seinä feilaa" En edes tajunnut ennen kuin katselin MMW:n kanssa näitä kuvia conin jälkeen.


Ja MMW:n ihana Miku (:



Kävimme katsomassa myös cosplaykisan, ja sen jälkeen lähdimme hakemaan pitsaa. Kun pääsimme takaisin Sibeliustalolle, huomasin kauhukseni, että pitsasta oli kävelymatkan aikana valunut rasvaa ja muuta mukavaa valkoiselle essulleni. Koitin saada essua siistittyä, mutta eipä siitä oikein tullut mitään. Otti päähän ja teki mieli heittää pitsa seinään, etenkin kun Gumi oli ainoa cossi joka minulla oli mukana, kun olin ajatellut käyttää sunnuntaina samaa cossia. Otin essun pois ja laitoin sen muovikassiin odottamaan pesua, ja koska oli nälkä, seinään heittämisen sijasta söin pitsani. Siinä samalla koko juttu alkoi tuntua jotenkin tosi hassulta ja vaikka se tietysti harmitti, sille tuli ihan naurettuakin.
Kävimme vielä illalla laulamassa karaokea SevenTanin kanssa, ja sitten lähdimme etsimään lattiamajoituspaikkaa. Ja löysimmekin sen, tosin ei ilman ylimääräistä säätöä.

Sunnuntaina totesimme olevamme todella fiksuja kun heräsimme aikaisemmin kuin valtaosa lattiamajoitusjengistä ja ehdimme pestä hampaat yms. ennen kauheita jonoja. Kokosin improvisoidun sunnuntaicossin lainaamalla MMW:lta peruukin ja SevenTanilta paidan, ja loput löytyikin ihan omasta matkalaukusta. Tähän väliin kiitos MMW:lle ja SevenTanille, olette ihania kun pelastitte minut ;__;
Tämän näköisenä pyörin sitten sunnuntain:


















 
Koska olin astetta rennomassa asussa, päädyin kantamaan MMW:n järkkäriä ympäriinsä ja otin tehtäväkseni valokuvata ihan urakalla. Ja siinä samalla matkalaukuista repäistystä originaalista hahmostani tuli sitten valokuvaaja. En ole aikoihin ottanut niin paljon kuvia conissa.
Vierailimme myös karaokessa ja myyntipöytäsalissa uudemmankin kerran, ja söimme hyvää katkarapucaesarsalaattia. Ja Muffeja. <3 Ja MMW aka Vane yritti syödä tikkarin, mutta päätyi heittämään sen lattialle. Voi toista : <

Nam.


Kokonaisuutena sunnuntai oli sellainen hengailupäivä, ja vastoinkäymisistä huolimatta conista jäi positiivinen fiilis. Erityisen iso kiitos kaikille joiden kanssa tuli vietettyä aikaa enemmän tai vähemmän, ihmiset ovat kuitenkin se tärkein asia joka tekee conista onnistuneen! (:

torstai 21. helmikuuta 2013

Vielä jotakin Gumista + Uusi peruukki!

Odottelen tässä että saisin Frostbiten kuvat MinMinWitchilta, sillä ennen sitä en oikein voi kirjoittaa omaa raporttia kyseisestä tapahtumasta. Julkaisen siis tämän sepustuksen tässä välissä, kyllä se con-raporttikin vielä tulee (:
Kuten otsikko jo kertoo, vähän sellaista materiaalia jota en ehtinyt julkaista ennen Gumin ensiesiintymistä DesuFrostissa, sekä juttua uudesta peruukistani.

Aloitetaan Gumilla. Sain sen tosiaan ajoissa valmiiksi!
Hiuspantasysteemi oli ehkä asun ongelmallisin kohta, mutta lopulta päädyin tekemään pohjan softiksesta ja päällystämään sen molemmilta puolilta kaksinkertaisella kankaalla ettei keltainen näy hirveän härösti läpi. Sisälle pujotin ohuen hiuspannan.
Kuvamateriaalia:

Kruunulta näyttävä hiuspantaharjoitelma näyttää kruunulta.
 
Ompelua~

Valmis hiuspanta ja vammaava valaistus.
 
Muista työvaiheista ei juuri ole kuvia, joten vähän kuvatuksia valmiista asusta olkaa hyvät:
 



Parempia kuvia, joissa asu näkyy paremmin ja meikkikin on jaksanut löytää tiensä kasvoihin asti, tulee sitten con-raportin mukana.


Sitten peruukista.
Kyseinen peruukki on tilattu MoeMall:sta, ja se taidettiin myydä nimellä No.6 Shion White version. Sarjasta tai hahmosta en tiedä juuri mitään muuta kuin että MMW tykkää, mutta peruukki vaikutti sopivalta.
Etsin peruukkia, joka olisi lähellä valkoista mutta kuitenkin hieman hopeaan/harmaaseen vivahtava, ja tämä vaikutti olevan lähimpänä sitä, mitä etsin. Tosin pelkäsin tämän olevan liian valkoinen, sillä vaikka se ei näyttänyt kuvassa ihan siltä, MMW:n mukaan kyseisellä hahmolla on puhtaanvalkoiset hiukset.

Sain peruukin jonkin aikaa sitten ja yllätyin positiivisesti, sillä peruukki on suloisen vaaleanharmaa. Koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa:


Pahoittelen taas meikkaamatonta naamaa, haha. Ja valaistus inspiroi epämääräisiin poseihin. Pahoittelen sitäkin. xD
Olen tyytyväinen tähän peruukkiin. Tosin se on astetta pöyheämpää lajia, joten sitä täytyy hieman asetella ja siistiä ennen kuin voin käyttää sitä missään cossissa.
 
 
^Pakko lisätä, koska random kuvakulmat ovat välillä hyvinkin mielenkiintoisia!

Seuraavaksi sitten Frostbite-raportti, toivottavasti pian! (:

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Lyhyitä essuja ja röyhelöitä

Lauantaina 2.2. urakoimme MinMinWitchin kanssa Bad End Night -asuihimme kuuluvia essuja valmiiksi. Siinä sivussa kritisiomme myös muotisuunnittelijoita aiheista pöytäliinat ja valaat.

Essujen rakentelu alkoi kaavoituksella, ja tyylilleni uskollisesti revin kaavat jostain mieleni syövereistä. Tulen joskus vielä kärsimään tästä tavasta.
Koska Mikun ja Gumin essut ovat jonkin verran erilaiset, modasimme tyylikästä peruskaavaani tarpeen mukaan. Mikun essu on muuten yllättävän lyhyt!

Mallikuva, tosin vilkuilimme myös muita Googlen avustuksella löytyneitä kuvia.
 
 
Koska mistään löytämästämme kuvasta ei selvinnyt, millainen kiinnityssysteemi Mikun essun yläosassa on, päädyimme tekemään perus niskalenkin. Se on helppo. xD
 
 
Kuvassa työskentelytila ja kaikenlaista tarpeellista, joita essujen väkertämiseen tarvitsimme. Työvaihekuvia ei juurikaan ole, koska emme muistaneet/jaksaneet ottaa niitä. Yhdestä todella keskeisestä osasta löytyy tosin jonkinlaisia kuvia:



Eli ryöhelöt, ja niitä riitti etenkin Gumin essussa. Näiden ylinaisellisten vaatekappaleiden tekemisen lomassa tuli kotiäitifiilis, mikä oli ainakin minun mielestäni todella pelottavaa.
Mutta ainakin pääsin tekemään jotain uutta, hahah melkoinen hyppäys kun miettii aikaisempia cossejani ja nyt tätä. Suom. tähän asti kaikki hahmot miehiä ja yhtäkkiä olen ryöhelöiseen essuun pukeutuva nainen
 
 
Emme ehtineet saada essuja täysin valmiiksi, sillä nuo suuret rusetit jäivät tekemättä ja Gumilta puuttuu vielä kiinnitysnauha vyötäröltä. Siksi mitään "valmis essu"-kuvaa ei vielä ole, vaan sen saatte sitten myöhemmin.
 
Gumi-asusta puuttuu vielä:
- Mekon helman huolittelu
- Mekon hihat
- Kaulus
- Essusta rusetti + kiinnitysnauha
- Nuo jutut ranteissa (miksiköhän niitä pitäisi kutsua)
- Hiuspantasysteemi
 
Eli kyllä tämä tästä vielä valmistuu, toivottavasti jopa ajoissa (:

maanantai 21. tammikuuta 2013

Kellohameita ja vanteita, eli mitä Gumille kuuluu

Bad End Night -Gumi on edistynyt mukavasti viime päivinä.

Aloitin koko projektin piirtämällä kauniita referenssikuvia, joissa anatomia sukkaa. Sellaista sattuu, kun niitä piirtää joskus yöllä.

Seuraavaksi vuorossa Indiana Aisu ja puuttuvien kankaiden metsästys. Kankaat essuun ja alushameeseen piti erikseen hankkia, muut ovat löytyneet kotoa.

Aloitin alushameesta, jonka teossa päätin välttää valtavan suurta määrää tylliä korvaamalla sen vanteilla.
Karu totuus on, että todennäköisesti Gumin mekon helma ei ole oikeasti ollenkaan niin koholla kuin se Bad Eng Nightissa näyttää olevan, sillä jatko-osassa Crazy Nightissa helma laskeutuu paljon suoremmin. Päätin kuitenkin ottaa taiteellisia vapauksia ja toteuttaa mekon sellaisena kuin se Bad End Nightissa näyttää. Tämä lähinnä siksi, että vannehameen tekeminen on minulle uutta, kun en ole ennen sellaista väsännyt.

Vanteina käytin kuorma-autoissa käytettävää ohutta ilmaputkea. Päädyin siihen lähinnä siksi, että kysyin isältäni, joka tietää erilaisista materiaaleista enemmän kuin minä, mistä vanteet kannattaisi tehdä näin kotikonstein ja ilman mitään hienoja kalliita systeemejä. Puhuimme sitten erilaisista ja eripaksuisista putkista, ja tämä vaikutti parhaalta. Sitä myös sattumoisin löytyi ihan kotoa.

Aluksi suunnittelin vannehameeseen kahta vannetta, toista ylemmäs ja toista alemmas, mutta päädyin kuitenkin tekemään kujat kolmelle vanteelle: ylemmäs, keskivaiheille ja lähelle helmaa. Täytyy selvittää kokeilemalla, millainen yhdistelmä vanteita toimii parhaiten.
Mutta sitten vähän kuvia:

 
Tältä vannehame näytti, kun siinä oli vasta kaksi vannekujaa. Epämääräinen vanne demonstroi.


Alimman ryöhelökerroksen helman huolittelua feat pöytäliina. Oli muuten tuskaista hommaa. Varsinkin sen jälkeen, kun työnsin vahingossa nuppineulan syvälle etusormeni kynnen alle.

Alimman ryöhelökerroksen kiinnitys alushameeseen. Nuppineuloja tarvittiin ja paljon.
... ja sitten pieni välikevennys. Milo seuraili hameen etenemistä jonkin aikaa ja tuli siihen tulokseen että hitto miten turhaa hommaa ja lopeta nyt jo.

 
Milo: "Minä nyt istun tässä enkä hievahda mihinkään"
Näin siinä sitten kävi:
 
 
 
Varsinaisen mekon tekemisen aloitin hameosasta, jonka tein täyskellohameena. Sen jälkeen leikkasin etu- ja takakappaleet yläosaa varten ja ompelin mekon pääosiltaan kokoon. Viimeisin asia, jonka olen sille tehnyt, on vetoketjun ompelu selkäpuolelle. Tällä hetkellä mekko näyttää tältä:

 
Valaistus saa mekon näyttämään siniseltä, mutta kyllä se on oikeasti musta. Kuten näkyy, hihat puuttuvat vielä, samoin kuin valkoinen kaulus. Lisäksi mekkoa täytyy kaventaa vyötärön kohdalta. Olin jokseenkin yliarvioinut mittani ja saumavarat... Olen kaventanut molemmilta puolilta jo useampia senttejä. Tällaista se on kun tekee joustamattomasta kankaasta eikä heti uskalla leikata palasia täysin muotoonsa.


Todella kaunis peilikuva jossa mekkokin melkein näkyy. Jalkani eivät ole niin lyhyet kuin miltä näyttävät x'DDD + Epämääräinen pikkuveli taustalla.
Helmaa täytyy vielä lyhentää että valkoiset ryöhelöt näkyisivät.

Lopuksi vähän yleisiä huomioita, joita olen tähän mennessä tehnyt.
- 4/4-kellohameeseen menee tajuttomasti kangasta, ja helman huolitteluompeleen pituus tuntuu vielä tajuttomammalta. Sitten kun pakettiin lisätään kaikki alushameeseen kulunut kangas, essu, mekon yläosa, jättimäinen rusetti jne., kangasta on kulunut paljon.
- Kuten maalaisjärjellä voi päätellä, lankaa kuluu yhtä tähtitieteellisiä määriä. Koko ajan on alalanka loppu.
- Kaikkein hauskinta tässä on se, että vaikka kangasta on paljon, tulen silti jäätymään DesuFrostissa. Eikä vannehame ainakaan helpota tilannetta yhtään... Täytynee laittaa ylimääräinen hame vielä senkin alle.

Tässä vaiheessa mennään, vielä on tekemistä mutta edistystäkin on jo tapahtunut :D
Sitten takaisin opiskelemaan~

Niin hyvää fysiikan kertauskurssia terveisin kynä
Kokistölkin jääkarhut ovat ihan liian sulosia <3

perjantai 18. tammikuuta 2013

Epävakaata cossirintamalla

Minähän sanoin silloin kun esittelin vuoden 2013 tulevia cosseja, että muutoksia voi tulla ja tuleekin.
Mutta näin pian? Tehtailen omia ennätyksiäni parhaillaan.

Seriously now. Desucon Frostbiten cossisuunnitelmani taisivat mennä ainakin osittain uusiksi. Tai ehkä mahdollisesti ihan kokonaan uusiksi.
Perimmäisenä syynä on se, että aloitin Spitfiren collegetakin kuvioinnin, mikä ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan.
Olin kokeillut kuvioiden maalaamista tilkuille, ja siinä ne olivat toimineet ihan hyvin. Mutta koska varsinaisessa collegetakissa alue on niin paljon isompi, tekniikkani ei ihan toimi. Kokeilin myös toisella tavalla, mutta ei onnistu. Jälki on läheltä katsottuna hirveää. Toisaalta voisin lohduttautua sillä, että tuskin kukaan tulee conissa kyttäämään takin maalausjälkeä erityisemmin, mutta kun se haittaa minua. Kuvioiden tekemistä erillisestä kankaasta ja ompelua takkiin ajattelin myös, mutta koska kuvioissa on paikoitellen pieniä/ohuita kohtia, se ei välttämättä myöskään onnistu.
Joten, pahoin pelkään että Spitfire joutuu odottamaan valmistumistaan vielä kauemmin, sillä ei huvita yhtään tehdä kamalaa maalausjälkeä vain sen takia, että saisin cossin valmiiksi Frostiin. Mieluummin sitten pohdin vaihtoehtoja vielä oikein kunnolla ja teen cossin sitten johonkin toiseen coniin. Sitä paitsi, saan samalla lisää aikaa löytää sellaisen resorin kuin haluan.
Olen käyttänyt tähän yksinkertaiseen cossiin jo ihan rutosti aikaa... Riemuitsen NIIN paljon jos joskus saan tämän valmiiksi.

Mutta mitäpä sen tilalle?
Olin viime lauantaina MMW:lla, muokkasimme hänelle peruukkia Vanellope-cossiin ja juttelimme myös hänen Miku Hatsune (Bad End Night ver.) -cossistaan. Siinä samalla sitten tuli ihan out of the blue sellainen idea, että teen cossin samasta musiikkivideosta. Joten:
 
GUMI (BAD END NIGHT ver.) - VOCALOID

 
 
 
En löytänyt Gumista kunnollista kuvaa jossa muut hahmot eivät olisi olleet, joten tämä saa nyt kelvata. Gumi on siis tuo vihreähiuksinen nainen.
 
Syyt, miksi päädyin kyseiseen hahmoon:
- Asu on nätti mutta tarpeeksi yksinkertainen eli mahdollinen toteuttaa tässä ajassa koulutöiden viedessä liikaa aikaa.
- Voin lainata peruukin MMW:lta.
- En ole pitkiin aikoihin tehnyt hametta/mekkoa. Viimeksi varmaan joskus yläasteen käsityötunneilla.
- Kerrankin cossaan naishahmoa (kyllä sitäkin täytyy koittaa xD, jostain syystä kaikki hahmovalintani tähän mennessä ovat olleet miehiä).
- Erittäin harvoin cossattu versio, joten olen aika harvinainen yksilö :''D
- Paricossi MMW:n kanssa.
- Minulla on kotona paljon mustaa kangasta, jolla ei ole mitään erityistä käyttötarkoitusta.
- Kerrankin voi taiteilla meikkien kanssa astetta enemmän, mieshahmojen uskottavuus kun ei ole erityisen meikattuina ihan huipussaan.
 
Joten, tämä olisi tarkoitus toteuttaa ainakin toiselle päivälle DesuFrostiin. Toisena, erittäin suurena "ehkänä", Jack Frost.
Ovatko nämä nyt sitten pysyvät suunnitelmat?
 
 
I have no idea.
 
 
En lupaa mitään, mutta uskoisin että ainakin Gumi-cossi tulee tehtyä oikeasti DesuFrostiin mennessä. Jack Frost tosiaan... Koska penkkarisuunnitelmat menivät uusiksi (Star Wars yays~), ei sen(kään) valmistumisesta ajoissa ole mitään takeita. Mutta katsotaan miten tämä tilanne tästä muotoutuu~
 
 Kirjoittelen varmaan tässä lähiaikoina jonkinnäköisen postauksen Gumin edistymisestä ja työvaiheista, joten siinä sitten kerron projektista enemmän.