torstai 18. heinäkuuta 2013

Aidosti LoL Animecon X

Terveisiä vuoden 2013 Animeconista!

Con-matka alkoi jo perjantaina aamulla, kolmen tunnin yöunien jälkeen. Hieman taisi venähtää pakkaaminen ja cossin viimeistely pikkutunneille. Siitä huolimatta Ezreal ei vielä lähdön hetkelläkään ollut valmis. Mitään suurta draamaa siitä ei kuitenkaan syntynyt, koska keskeneräiset systeemit olivat pikkujuttuja. Lattiamajoituksessa sitten.

Koska aikaisemman junan liput olivat halvemmat, olimme MinMinWitchin kanssa Kuopiossa jo 11:15. Oi mikä säästö, eikä ylimääräistä aikaa ollut kuin kahdeksan tuntia. Kävimme elokuvissa, kiertelimme kaupoilla ja istuskelimme puistossa. Anttilasta mukaani tarttui kymmenellä eurolla Ninja Gaiden 3. Vaikkei peli olekaan saanut kovin imartelevia arvosteluja, niin eihän sitä voinut tuolla hinnalla jättää sinne lojumaan.

Päivän ehdoton kohokohta oli kuitenkin toisenlainen. Ennen Animeconia kirjoitin tänne blogiin, kuinka cossia varten tilaamani lasit eivät löytäneet perille tarpeeksi ajoissa. Sanoin kotona, että mistä vetoa ne tulevat perjantaina kun olen jo Kuopiossa.
Perjantaina kello 14:05 sain tekstiviestin pikkuveljeltäni. Suora lainaus: "Ne sun lasit tuli tänää :P"
... Ai niinkö. Ärsytti ja huvitti samaan aikaan. Lopulta tulin siihen tulokseen että sattumus oli puhtaasti huvittava, koska hei, noinkin voi siis oikeasti käydä. Ainakin minulle! x'D

Suuntasimme lattiamajoituskoululle ja tein cossini loppuun. Perjantaina ei tainnut tapahtua mitään muuta erikoista, paitsi että nukahdin yllättävän nopeasti. Ehkä ne edellisen yön univelat olivat kaiken takana.

Lauantai-aamuna tapasimme pukuhuoneissa SevenTanin ja Chooichin ja pian sen jälkeen myös Sheren. Kun olimme kaikki saaneet cossit päälle ja selvinneet parista vastoinkäymisestä, porukkamme suuntasi conipaikalle.

Lauantai oli League of Legends -ryhmäilypäivä.
Kaikki postauksen kuvat ovat MMW:n ottamia, ellei toisin mainita.

Blood Moon Akali - Chooichi, Blood Moon Shen - Shere, Ezreal - minä, Lux - SevenTan


Päivä kului oikeastaan siinä, että otimme kuvia, kävimme katsomassa cosplaykisan ja hengailimme randomisti. Cosplaykisasta sen verran, että se oli pienoinen pettymys. Ehkä olen viettänyt liikaa aikaa Desun ja Traconin cosplaykisoja katsellen, mutta olin alitajuisesti odottanut Aconin kisalta paljon enemmän. Todellisuudessa kisaajia oli vähän ja koko kisa oli tosi nopeasti ohi. Ketään kisaajista ei haastateltu. Perusteluja voittajille ei annettu. Kaipasin myös niitä dioja, joissa lukee numero, hahmon nimi sekä sarja. Kun nimet ja numerot kuuli vain kerran, ne eivät jääneet mieleen sitten yhtään. Pisteitä kuitenkin juontajalle sekä tietenkin upeille kisaajille.
Nyt kun olen conin jälkeen lukenut kisan järjestämisestä ja siihen liittyneistä ongelmista, niin ymmärrän tilanteen paljon paremmin. Ensi kerralla sitten eeppisemmin, vai mitä?

Ylimääräistä sisällä hengaamista en juuri harrastanut, sillä Ezrealin asussa oleskelu sisätiloissa ihmismassan keskellä oli suoraan sanottuna karmeaa. Eikä pelkästään minulle, vaan SevenTan kärsi myös kuumuudesta. Useampaan kertaan tuli sellainen fiilis, että saatan vaikka pyörtyä. Onneksi ympärilläni olleet ihanat ihmiset heiluttelivat viuhkoillaan minun suuntaani ja lupasivat ottaa kopin sitten kun menee taju.

Tähän väliin vähän photoshoottien parhaita paloja.

Yksi onnistuneimmista parikuvista.
Ai miten niin olen lyhyt. Lux on vaan pitkä xD
 

MMW: Olkaa jotenkin tosi söpösti, halatkaa vaikka
Me: Ööööö *epämääräistä huitomista*

Tulihan se hali sieltä. Samoin photobomb!Akali :'D

 

Kun pokka ei pidä.
MMW: Katsokaa toisianne silleen söpösti
Me: *vilkaisu* *reps*
Olimme varmasti tosi kivoja kuvattavia! 


Mitäpä muuta lauantaista. Näimme paljon tuttuja ja jonkin verran tuli juteltuakin. On ehkä parasta tervehtiä tuttuja ja seurata, miten ilme muuttuu "kuka hitto tuo on"-moodista "ai se on toi"-moodiin. Illalla derppasimme Musiikkikeskuksen ulkopuolella. Epic neko-beam!! Niin ja miehisyyteni kyseenalaistettiin liian monta kertaa.

Lopulta valuimme takaisin lattiamajoitukseen, ihastelimme "luokkakaveriemme" tekemää fandom-seinää ja pelasimme korttia ruokalassa aka oleskelutilassa. Jossakin vaiheessa sovimme, että ihan pari peliä vielä ja sitten menemme nukkumaan. Samassa korttipelirinkiimme liittyi kuudes henkilö, jonka ansiosta "pari peliä" taisi venähtää lähemmäs paria tuntia. Evil Overlord ja Creepy Nerd -tittelit vaihtelivat henkilöltä toiselle, ja hauskaa oli. Välillä ehkä vähän liiankin hauskaa, sillä taisimme pitää aika kovaa ääntä. Anteeksi kaikki, joita se häiritsi!

Sunnuntaina LoL-ryhmämme pieneni puoleen, sillä Lux kuoli ja muuttui Aliceksi. Shenille kävi jotain samantapaista, paitsi että hän ei muuttunut Aliceksi vaan casualiksi itsekseen.
Kengät päättivät tappaa minut matkalla conipaikalle, joten vaihdoin jalkaani uskolliset superstarini. Unohdin ne sitten jalkaani aamupäiväksi. Kengät, jotka minulle oli cossia varten mukana, olivat kokoa liian pienet talvisaappaat. Olin olettanut, että varpaani kärsisivät eniten, mutta eivät ne loppujen lopuksi olleet kovin kipeät. Ongelmaksi muodostui oikean jalan nilkka, jonka kenkä kalvoi älyttömän kipeäksi. Siitä huolimatta vaihdoin kyllä talvisaappat jalkaani sunnuntaipäivän aikana. Cosplay ilman tuskaa jne jne.

Aamupäivällä menimme katsomaan FFFightia, joka oli minulle ensimmäinen livenä näkemäni. YouTubesta niitä on tullut katsottua aiemmin. Juoni oli tässä aivan loistava, ja pitäjäporukka mahtavaa. Sen sijaan itse fightit eivät yltäneet samalle eeppisyyden tasolle. Myöskin taistelijoiden - niin ennakkoilmoittautuneiden kuin muidenkin - kutsuminen valmistautumaan kesken kaiken jotenkin latisti tunnelmaa. Joka tapauksessa ohjelma oli hauskaa seurattavaa, kannatti käydä katsomassa!

FFFightin jälkeen photoshoottasimme vähän lisää. Lauantailta ei jäänyt käteen yhtäkään yksilökuvaa Ezrealista, joten se puute korjattiin. Olin muutenkin asukokonaisuuteen tyytyväisempi sunnuntaina kuin lauantaina, koska meikki onnistui paremmin. Lauantaina piirsin kolmiot liian lähelle silmiä, ja se näytti tyhmältä.

Sunnuntain kuvatulvaa:

 

Time for a true display of skill! Yksi lempparikuvistani.

Hohtava valkoinen laatta of doom.

Toinen lempparikuvistani. Vähän hiukset derppaa, ei se mitään. Tykkään tästä silti tosi paljon!


Ja ettei tämä nyt menisi liian vakavaksi~

En hiiviskele häiritsemässä nukkuvia naisia, asettelen vain hiuksia kuvaa varten.

Kun jänis ei arvosta.
Ehkä paras kuva koko viikonlopulta! MMW:n ilme kertoo kaiken. En tiedä kuka tämän kuvan otti, mutta saat kaikki ylimääräiset plussapisteeni.
 


Lisäksi kävimme katsomassa esityskilpailun, joka oli huikea. Lauantain cosplaykilpailun jälkeen olin jokseenkin skeptinen, mutta onneksi esityskilpailu ei tuottanut pettymystä. Kärkikolmikko ansaitsi ehdottomasti sijoituksensa, olitte upeita. Pisteitä myös juontajalle, olit ihan huippu! Väliaikashow oli parasta.

Jouduimme MMW:n kanssa lähtemään conipaikalta oikeastaan heti kun voittajat oli julkistettu että ehdimme junaan. Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun huomasin, että ulkona sataa. Äkkiä heitin Ezrealin osia matkalaukkuun ja vedin tuulitakin päälleni. Juna-asemalle päästyämme olimme ihan läpimärkiä. Vessaan vaihtamaan vaatteet ja sitten junaan. Onneksi cossi säilyi melko hyvässä kunnossa, vaikkakin vähän on ryppyjä nyt.
Vähän harmitti, kun emme ehtineet kunnolla kiitellä ja hyvästellä(?) ultimate mahtavaa coniseuraamme, mutta kyllä te varmaan tiedätte olevanne ultimate mahtavia muutenkin.

Kokonaisuutena Animeconista jäi tosi postiivinen fiilis. Vaikka lämpöhalvaus lähenteli useammankin kerran ja lopuksi saimme taivaan täydeltä vettä niskaan, conissa oli tosi kivaa. Sain myös cossistani yllättävän paljon positiivista palautetta, kiitos paljon kaikki jotka tavalla tai toisella ilmaisitte tykkäävänne asustani! Se merkitsee minulle aina tosi paljon. Erityisesti kahden ilmeisesti ulkomaalaisen conikävijän vuolaat kehut asustani lämmittivät mieltä niin suunnattomasti. Hämmennyin ihan täysin ja sönkötin vastaukseksi jotain hölmistynyttä thank youta.
Tykkäsin Ezrealista asuna itsekin paljon. Se oli päällä todella mukava. Viileämmässä ilmastossa se on varmasti tosi kiva käyttää (katkeruuttako? Ei kai) ja vyöt ovat ihan mahtavia. Paitsi reisien kohdalle tulevat vyöt, jotka eivät pysyneet ylhäällä ilman teippiä.
Ainoa looginen seuraus tästä on, että ette pääse eroon Ezrealistani näin helpolla. Aion käyttää tätä cossia joskus uudestaan, ja silloin minulla on mukanani proppi jota en ehtinyt tehdä Animeconiin. Ja mikä parasta, luulen että saan seuraani silloin myös ihanan Luxini jolla on myös proppi.

Joten, kiitos paljon kaikki joiden kanssa tuli hengailtua/juteltua/jotakin muuta conin aikana!Seuraavana onkin vuorossa Tracon, törmäillään sielläkin!

Ja koska ennen conia en saanut aikaiseksi oikein minkäänlaista WIP-päivitystä Ezrealista, koitan saada sellaisen kirjoitettua nyt conin jälkeen. Katsotaan miten käy.

4 kommenttia:

  1. Oh my gerd, Ezreal! :'D Sun Ezreal cossi oli oikeesti jotai upeeta, tykkäsin iha hirveesti siitä :3 Oli kiva nähdä muitakin loli cossaajia conin aikana, kävin itse siin pyytämässä kuvaa lauantai aamupäivänä teiltä, olin siis Ahri jonka seurassa pyöri Dragon Fist Lee sin :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva kuulla että tykkäsit (:
      Aaaa se olit sinä, muistan kyllä sut! Ahrisi oli oikein nätti ^^

      Nimimerkkisi muuten kuulostaa tutulta, oletko sattumalta tuossa Anikissa kerätyssä Resident Evil -ryhmässä? Kyseinen ryhmä taitaa tosin olla vähän kuollut.

      Poista
    2. :3 kiitusta <3

      Ahh, kyllä olen XD Ashleyksi ilmottauduin.. koska Resident Evil on ikunen rakkaus ja Ashley paras hahmo ikinä, omasta näkökulmasta. Mutta varsin kuollut ryhmä on.. :/ harmittaa

      Poista
    3. Niin mä muistelinkin (: Resident Evil on yksi parhaista pelisarjoista ikinä, ja RE4 erityisen rakas. Leon on mun suosikkini, ja kyseiseksi hahmoksi oon ilmoittautunut tuonne ryhmään. Nähtäväksi jää että toteutuuko toi ryhmä koskaan, tuskin tän vuoden puolella ainakaan :<
      Pahoittelen muuten myöhäistä vastausta, olin tuossa juuri yli viikon ilman tietokonetta.

      Poista